Kuva: Handout

Mikä on Kaija Koon paras kappale? Iskelmän kuuntelijat äänestivät omat suosikkinsa

24.11.2018 17:55 - Reija Saarinen

Jopa hiukan yllättäen ykköseksi nousi melko uusi kappale.

Iskelmän kuuntelijat pääsivät äänestämään Kaija Koon kappaleita paremmuus järjestykseen. Tällä kertaa yllättävintä oli ehkä se, että ykköseksi nousi melko tuore, Supernaiset-kappale, joka Kaijan itsensä mukaan on myös sellainen, että siitä ovat innostuneet myös miehet.

- On mieletöntä, kun miehen laulaa Supernaiset-kappaletta mukana. Sen takia olen omistanut viimeisen kertosäkeen miehille. Minun oli pakko, kun ne pui nyrkkiä ja lauloi keikoilla mukana. Siksi halusin omistaa osan heille. Se on kappale, joka kertoo juhlista. Siinä on kuitenkin myös syvällisiä kohtia. Siinä on elämän kohtaloita ja ystävyyttä, Kaija kertoo.

Kakkossijalle nousi sen sijaan kaunis rakkauslaulu, joka sekin on monelle tuttu.

- Olen sitä mieltä, että Kuka keksi rakkauden on itse asiassa aika eroottinenkin laulu. Luulen, että siinä äänessä on paljon erotiikkaa, ja puhun nyt siis ulkopuolisen äänellä, joka rakkauslauluun nivottuna sen huikean vaikutuksen.

Kolmanneksi sen sijaan kohosi Tinakenkätyttö, jonka sanat ovat varmasti suurella osalla suomalaisista hallussa.

- Tinakenkätyttö oli aikaansa edellä. Siihen aikaan se ei vielä niin iskenyt, eikä se soinut missään. Sitten yllättäen ihmiset löysivät sen, Kaija muistelee.

Iskelmän ohjelmajohtaja Ari Ojalan mukaan äänestystulos kertoo selkeää sanomaa siitä, että Kaija Koo on kiistämättä Suomen yksi kovimmista artisteista.

- Listan kärkikolmikko oli kyllä vahvasti ennakoitavissa, mutta järjestys oli arvoitus. Kuka keksi rakkauden ja Tinakenkätyttö ovat jo osa suomalaisten dna:ta ja silti niiden yli nousee vielä tuore Supernaiset. Kappaleesta onkin tullut Kaijan uusi kansallislaulu, jota yleisö laulaa keikoilla mukana täysin palkein. Kaija on tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan, Ojala sanoo.

Koko top 10 -listauksen pääset katsomaan alta.

1. Supernaiset

2. Kuka keksi rakkauden

3. Tinakenkätyttö

4. Vapaa

5. Kaunis, rietas, onnellinen

6. Kylmä ilman sua

7. Niin kaunis on hiljaisuus

8. Nää yöt ei anna armoo

9. Isä

10. Surulapsi

Lue myös: Kaija Koo, 55, uransa päättämisestä - "Todennäköistä, että viimeinen keikka ei ole hirveän kaukana"

Lue myös: Kaija Koo kirosanojen käytöstä biiseissä: Jos ihmisen sielu on hyvä ja kaunis, ne ovat vain sanoja

Kilpailut

Uusimmat