Kuva: Mikko Räsänen

Saksankielinen Popeda-cover saa Costello Hautamäeltä kehuja - "Tehkää ihmeessä lisää"

10.01.2019 15:45 - Lauri Kujanpää

Hautamäki kommentoi kappaletta Radio 957:n juontaja Antti Granlundille.

Uutisoimme joulukuussa, kuinka Popedan Lihaa ja Perunaa -kappaleesta on tehty saksankielinen versio. Tekijänä toimi Der Päpste -niminen yhtye, joka oli nimennyt oman versionsa ytimekkäästi Karjalaksi.

Popeda-yhtyeen legendaarinen kitaristi Costello Hautamäki, 55, kommentoi kappaletta Radio 957 Iltapäivän juontaja Antti Granlundille.

- Kuulin kappaleen ensimmäisen kerran kenties kuukausi sitten, kun yhtye lähetti sen minulle. Totta kai kehuin, että tämä on hauskinta pitkään aikaan. En olisi ikinä kuvitellutkaan, että miltä Popeda kuulostaisi saksaksi. Kivasti se kappale kehittyy siinä koko ajan, sillä alussa sitä hieman miettii, että mitäs tämä on ja sitten lopulta tajuaa, että nyt on kova.

Hautamäki ei tunne henkilökohtaisesti yhtyeen jäseniä.

- En tiedä, keitä he ovat. Kaksi suomalaista siinä yhtyeessä taitaa kuitenkin olla. Ilmoitin heille myös, että tehkää ihmeessä lisää, kuulostaa nimittäin kivalta.

Kappaleen voit kuunnella alta. Ehkäpä voimme jatkossa kuulla lisää tällaista iloittelua.

Radio 957, Radio Nova, Iskelmä, Radio City ja Voice.fi ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Popeda yllätti sateenkaarilakanallaan, nyt Pate Mustajärvi puolustaa homoja Ylen haastattelussa

Lue myös: Rumba: Popedaa saksaksi laulettuna - kuuntele hämmentävä cover-versio

Lue myös: Pate Mustajärvi pitää urheilusta ja lukemisesta - 'Ennen mentiin pubiin, nykyään sauvakävelemään'

Kilpailut

Uusimmat