Kuva: AOP

Sunrise Avenue lopettaa: "Emme tiedä mitä tulevaisuus tuo mukanaan"

02.12.2019 10:10 - Reija Saarinen

Yhtye ilmoitti asiasta suurella tiedotustilaisuudella maanantaina.

Sunrise Avenue ilmoitti tänään suuressa tiedotustilaisuudessa lopettavansa. Yhtyeen mukaan asiaa on mietitty viime aikoina paljon.

- Kiitos kaikille, että olette tulleet paikalle tänne kotikaupunkiimme Helsinkiin. Olen ollut aiemminkin oudoissa paikoissa, mutta tämä aamu menee kyllä kaiken kärkeen. Olemme päättäneet yhdessä jätkien kanssa lopettaa, Haber kertoo tilaisuudessa.

- Tätä on mietitty kauan. Tämä ei ole asia, joka olisi tullut mieleen vasta hiljattain, Haber tarkentaa. 

Samalla Haber kiitti myös bändiä ja totesi, että vaikka bändiä ei ole, ovat he edelleen ystäviä. 

- Emme kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Se on pelottavaa. Silti tunnemme myös suurta helpotusta. 

Haberin mukaan yhtye mietti tarkkaan, miten uutinen kerrotaan faneille. Siksi yhtye päätti tehdä vielä yhden järjettömän kovan kiertueen ja sen lisäksi julkaistiin myös vielä uusi kappale. 

Yhtye aloitti suuren uutisen tiisaamisen jo viikko sitten. Tuolloin bändin omalle Instagram-sivulle ilmestyi ilmoitus siitä, että yhtye aikoo ilmoittaa jotain suurta 2. joulukuuta klo 10.

Imoitusuutisen lisäksi yhtye julkaisi myös soittolistan, joka löytyy Spotifysta. Pääset kuuntelemaan listan alta. 

Sunrise Avenue perustettiin vuonna 2002. Kyseessä on yksi maamme menestyneimmistä bändeistä. Maailman laajuisesti Sunrise Avenue on myynyt vuoden 2018 loppuun mennessä yli 2,5 miljoonaa levyä. 

Yhtyeen taival päättyy stadionille 15. elokuuta 2020. Kaikkie kiertuepaikkakunnat näet alta. 

THANK YOU FOR EVERYTHING -KIERTUE 04.06.2020 Leipzig Arena, Leipzig, Saksa 05.06.2020 Barclaycard Arena, Hampuri, Saksa 04.07.2020 Zürich Hallenstadion, Zürich, Sveitsi 24.07.2020 Vienna Stadthalle, Wien, Itävalta 25.07.2020 Munich Olympiahalle, München, Saksa 01.08.2020 Cologne Lanxess Arena, Köln, Saksa 15.08.2020 Helsingin Olympiastadion, Helsinki

Lue myös: "Tuntui rock-tähdeltä" - Samu Haber kertoo, milloin huomasi menestyksen ensimmäistä kertaa

Lue myös: Suomalaismuusikko paljastaa, kuinka tapasi Samu Haberin - "Roikuin nilkassa kiinni"

Kilpailut

Uusimmat