Kuva: Robert Franko

Jenni Mustajärvi eli normaalin lähiölapsen elämän - Pate-isä antaa tyttären luoda oman polun

19.03.2020 16:15 - Lauri Kujanpää

Jenni Mustajärvi julkaisee debyyttialbuminsa.

Jenni Mustajärvi, 34, julkaisee debyyttialbuminsa 22:50 huomenna perjantaina 20. maaliskuuta. Laulaja kertoo Voice.fi:n haastattelussa, kuinka erikoinen nimi syntyi levylle.

- Meillä oli tarkoitus antaa albumille ihan toinen nimi, mutta kun näin rumpalini luoman uuden kansikuvan, nii tajusin, että nyt tarvitaan aivan uusi nimi. Katsoin sitten jossain vaiheessa Joan Jettista kertovaa dokumenttia, josta bongasin sanan "ensirääkäisy". Silloin minulle syttyi heti lamppu päässä, että tuossa se nimi on. Tämä albumi on minun ensimmäinen levy ja tuo nimi on syntymäaikani.

Kokonaisuudessa kuullaan tarinoita eletystä elämäsä.

- Sieltä kuuluu aika paljon erilaisia kasvukipuja, ja levyllä käsitellään muun muassa aikuistumista ja nuoruuden loppumista. Osat tarinoista ovat ihan omasta elämästä, osat lähipiriistä, ja osissa on käytetty paljon värikynää.

Koronavirus iski myös monien muiden artistien tavoin Jenni Mustajärven elämään: Kaikki naisen keikat on nimittäin siirretty.

- Tämä koskettaa nyt ihan kaikkia, ja tietenkin oma levyni on pieni asia tässä kaikkeudessa, mutta koska kyseessä on todella henkilökohtainen juttu, niin toki se surettaa.

Levyjulkkarikeikka kuitenkin järjestetään striimauksella, joten fanit voivat kuunnella konsertin kotisohvalta.

- Eihän kukaan osannut odottaa, että artisteille käy nyt näin. Onneksi saamme järjestettyä edes tuon striimauskeikan, joka kuullaan tänä iltana!

Isän jalanjäljissä

Jenni Mustajärvi on legendaarisen Popeda-yhtyeen keulakuvan Pate Mustajärven, 63, tytär. Jenni Mustajärvi kertoo, että isän ammatista huolimatta, sai tytär elää normaalin lapsuuden.

- Minulla oli täysin normaali lähiölapsen elämä. Musiikki on tietenkin ollut kovasti läsnä, mutta ei sitä joka tuutista tuutattu.

Jenni Mustajärvi on laulanut lapsuudesta asti.

- Olen aina laulanut, mutta julkisesti uskalsin alkaa esiintymään vasta aikuisiällä. Kun tekstejä alkoi tulemaan, niin sitä tajusi lopulta, että nämä täytyy laulaa itse.

Pate Mustajärvi tsemppaa tytärtään artistiuralla eikä neuvo Jennin mukaan turhia.

- Isä pitää peukut pystyssä, mutta ei ole alkanut liikaa neuvomaan. Olen saanut itse touhuta ja luoda omaa polkua. Tietenkin, jos kysyisin jotain, auttaisi hän varmasti asioissa. Nyt hän lähinnä keskittyy tsemppaamaan, Jenni Mustajärvi kertoo.

Lue myös: Pate Mustajärven tytär julkaisee albumin - aiheina muun muassa epävarmuus ja pettymykset

Kilpailut

Uusimmat