Mustajärvi muistelee, millaista oli kertoa Popedalle lopettamispäätöksestä.
Mustajärvi kertoo myös, jääkö hän kaipaamaan mitään Popedassa.
Mustajärvi julkaisee myös uuden albumin.
Mustajärvi aikoo Popedan jälkeen ottaa rauhallisemmin, mutta tehdä kuitenkin musiikkia. Ja myös keikkoja.
Kirja ilmestyy helmikuussa 2024.
Mustajärvi päätti uransa Popedan solistina lauantaina loppuunmyydyn Ratinan stadionin edessä.
Kyseessä on viimeinen kerta, kun Pate Mustajärvi esiintyy Popedan solistina.
Suomi Soi alkaa Nelosella ja Ruudussa 5. toukokuuta kello 20.00. Mustajärven lisäksi ohjelmassa nähdään monia muitakin suomalaistähtiä.
Popedan nokkamies selventää, että on kuin onkin lopettamassa yhtyeen solistina.
Kimmokkeen huumorihöysteiselle sanoitukselle Mustajärvi sai kuulemastaan vanhasta tragikoomisesta paikallistarinasta.
Suomi soi -ohjelma on osittain Heikki Paasosen kehittelemä.
- Ei häntä [Mustajärveä] voi kukaan korvata. Jos Popeda jatkaa, se olisi erilainen Popeda, eri vuosikymmenen Popeda, Hautamäki sanoo Aamulehdelle.
Pate Mustajärvi ilmoitti eilen, että lopettaa Popedan laulusolistina ja yhtyeen viimeinen keikka nähdään syyskuussa 2023.
Popedan yli 45-vuotinen matka huipentuu Tampereen Ratinan stadionille Ratinasta poikki -konserttiin lauantaina 2.9.2023.
Mustajärvi ja Elize Ryd toimivat molemmat Raskasta Joulua -kiertueella laulajina.
Mustajärvi toimii solistina Raskasta joulua -kiertueen Tampereen keikalla.