Kuva: Miia Sahari

Näin Pate Mustajärvi suhtautuu Olli Hermaniin – kertoo myös väleistään Popedaan

24.02.2024 16:15 - Sanni Seppä

Mustajärvi muistelee, millaista oli kertoa Popedalle lopettamispäätöksestä.

Voit kuunnella koko haastattelun alta tai Podplaysta.

2. syyskuuta 2023 jäi suomalaisen rockin historiaan, kun hittiyhtye Popeda soitti viimeisen keikkansa Pate Mustajärven, 67, johdolla Tampereen Ratinassa. Yli 28 000 ihmistä oli saapunut seuraamaan, miten kaikkien tunteman Popedan yksi aikakausi saatiin päätökseensä. Nyt Mustajärvi keskittyy soolouraansa ja yhtye jatkaa omillaan.

Mustajärvi ilmoitti lopettamispäätöksestään bänditovereilleen kaksi vuotta etukäteen, jotta kaikilla olisi varmasti aikaa järjestää suunnitelmansa kuntoon. Hän kutsui koko yhtyeen ja Popedan muun henkilökunnan koolle ja pudotti pommin. Se, jos joku ei ollut helppoa, artisti muistelee.

- Se oli ihan kauhea paikka. Ei sellaisia montaa kertaa elämässä kyllä halua tehdä.

Pitkään harkittu päätös oli kuitenkin oikea.

- Sen jälkeen kun olin sen ilmoittanut tuli helpotus, että nyt se on tehty. Sitten tehtiin ihan perkeleen hyviä keikkoja, Mustajärvi naurahtaa.

Mutta miten bändin jäsenet ottivat uutisen vastaan? Artistin mukaan osalle yhtyeestä lopettamispäätös oli kova paikka.

- Osa sanoi, että olen huomannut, että kyllä se on ollut aistittavissa ja osa oli jopa vähän vihainen siitä.

Mustajärvi toimi vuosia Popedan keulakuvana. (kuva: AOP)

Kaunaa ei kuitenkaan kukaan ole jäänyt kantamaan. Mustajärvi kertoo, että bändin jäsenet puhuivat asiat halki, jonka myötä yhtyeen yhteinen matka pystyttiin pistämään pakettiin sovussa. Mitään turhaa draamaa jäsenten välille ei ole jäänyt.

- Olemme hyvissä väleissä. Meillä on ihan hyvä meininki, ei kellään ole mitään hampaankolossa. Mä uskon, että bändi löysi hyvän solistin ja niillä on lupaava tulevaisuus.

Solistista puheenollen, Popeda puksuttaa edelleen eteenpäin uuden keulakuvan kera. Yhtye ilmoitti uudenvuodenpäivänä, että sen uudeksi laulajaksi on valittu Reckless Love -yhtyeestäkin tunnettu Olli Herman, 40.

Mustajärvellä ei ole seuraajastaan mitään huonoa sanottavaa. Hän ei tunne Hermania henkilökohtaisesti, mutta he ovat törmänneet muutamia kertoja. Mustajärvelle jäi myös  positiivinen vaikutelma Hermanin esiintymisestä Puoli seitsemän -ohjelmassa.

- Siinä oli mun mielestä sellainen nelikymppinen hyvin rento, itsevarma suomalainen mies, että ei sen suhteen ole varmaan mitään hätää.

Lue myös: Erityisesti yksi asia Popedassa osoittautui haastavaksi Olli Hermanille - "Samalla ihanaa"

Lue myös: Etenkin yksi kehu Popedalta on jäänyt Olli Hermanin mieleen: "Se oli ehkä suurin kohteliaisuus"

Kilpailut

Uusimmat