Kuva: Senja Rapila

Laura Voutilainen viettää karanteeniaikaa kuntoilun merkeissä - huoli kesästä painaa mieltä

11.04.2020 19:15 - Lauri Kujanpää

Voutilainen julkaisi uuden Janottaa-kappaleen.

Ihastuttava Laura Voutilainen, 44, on muiden tavoin viettänyt nyt aikaa kotonaan koronapandemian takia. Voutilainen on käyttänyt aikaa muun muassa metsäkävelyihin.

- Nyt on ollut aikaa tutustua lähimetsiin varsin runsaasti. Ei tarvitse pitkälle onneksi lähteä, sillä metsiä riittää ihan tässä vieressä, Voutilainen kertoo Iskelmän haastattelussa juontaja Satu Kotoselle ja jatkaa:

- Myös lihaskuntoharjotteita on tullut tehtyä varsin paljon.

Voutilainen on mukana Lauri Tähkän hyväntekeväisyysprojektsissa sekä julkaisi myös uuden Janottaa-kappaleen.

- Kuulijat tarvitsevat nyt uutta musiikkia, sillä siinä on suuri voima. Musiikissa on niin paljon hyvää, että sitä ei aina tajuakaan.

- Tuo uusi kappale oli tarkoitus olla lähtölaukaisu kesän keikoille. Nyt on tietenkin ollut pettymys, että ei pääse vielä rakentamaan sitä show´ta niin kuin oli tarkoitus. Jatkan kuitenkin mahdollisuuksien mukaan valmistautumista, vaikka ei tiedä, onko kesällä keikkoja vai ei.

Voutilainen esiintyy myös Iskelmän Facebook-livekeikalla. Voutilainen lupaa, että keikasta tulee positiivinen, mutta myös herkkä.

- Saattaa olla, että ylläreitä on tulossa. Tietenkin myös viimeisimpien aikojen kappaleita tullaan kuulemaan. Jos toiveita tulee tietyistä kappaleista, niin yritän ottaa myös ne huomioon! Voutilainen lupaa.

Laura Voutilainen – Iskelmän Facebook-livekeikka

Sunnuntai 12. huhtikuuta

Klo 18.00

Voice.fi ja Iskelmä ovat osa Bauer Mediaa.

Lue myös: Lauri Tähkän uudella kappaleella mukana yli 150 artistia - tuotot ohjataan hyväntekeväisyyteen

Lue myös: Laura Voutilaisen jättihitiksi noussut kappale jäi melkein julkaisematta: 'Mietin, uskallanko'

Lue myös: Yksinoloa opetteleva Laura Voutilainen elämänmuutoksestaan: "Opin joka päivä uutta"

Kilpailut

Uusimmat