Kuva: Senja Rapila

Lauri Tähkä iloitsee historiallista kappalettaan: "Kiitos kaikki te siellä"

06.06.2020 11:45 - Henna Koste

Lauri Tähkällä on syytä hymyyn.

Radiogaalaa juhlittiin eilen perjantaina 5. kesäkuuta poikkeuksellisesti virtuaalisesti. Pystejä jaettiin kuitenkin tuttuun tapaan muun muassa Vuoden radiolle, Vuoden radiojuontajalle ja Vuoden radioammattilaiselle.

Myös Vuoden radiobiisi palkittiin jälleen. Vuoden radiobiisi -palkinnon pokkasi Lauri Tähkä kappaleellaan Palavaa vettä. Myös laulaja Arttu Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla palkittiin samassa kategoriassa.

Tähkä iloitsi palkintoa Instagram-julkaisussaan.

"Vuoden radiobiisi – yhtäjaksoisesti soitetuin biisi Suomessa ja eniten ykkössijoja viime vuonna Kuukauden Radiobiisi -palkinnoissa. Kiitos kaikki Suomen radiokanavat ja kaikki te siellä", Tähkän Instagram-julkaisussa kirjoitetaan. 

Wiskarin Suomen muotoisen pilven alla sen sijaan oli viime vuonna kaikkien radioiden kautta eniten kuuntelijoita tavoittanut biisi soittokertoina ja tavoitettujen korvaparien määrän mukaan.

Lue myös: Lauri Tähkä paljastaa fanit hämmentäneen Elastinen-päivityksen taustat: "Tämä on läppä"

Kilpailut

Uusimmat