Kuva: Senja Rapila

Pirkka: Juha Tapio kohtasi hiljattain suuren surun: "Äiti koki lähtevänsä rakastettuna"

17.10.2020 12:00 - Henna Koste

Juha Tapio kertoo äitinsä kuolemasta Pirkka-lehdessä.

Laulaja Juha Tapio on suunnitellut tämän vuoden Roosa nauhan. Tapio oli sopinut Roosa nauhaan osallistumisesta jo lähes vuosi sitten, mutta myöhemmin mukana olo tuli hänelle vieläkin tärkeämmäksi. Pirkka-lehdessä Tapio kertoo, että hänen äitinsä sai vuoden alussa tiedon vakavasta sairaudesta. Tapion äiti menehtyi kesän lopussa. Kyseessä oli liikehermosoluihin vaikuttava ALS, joka eteni Tapion äidin kohdalla nopeasti. 

Tänä vuonna Tapio on pitänyt suunnitelmiensa mukaan keikkataukoa.

- Tuntui, että keikaton aika osui tosi oikeaan aikaan. Ehdimme olla todella paljon äidin apuna ja näyttää ja kertoa, että hän on tärkeä. Surussa on ollut kiitollisuus mukana, koska äiti koki lähtevänsä rakastettuna. Vaikka sairaus oli julma, niin lähtö oli armollinen, Tapio kertoo lehden haastattelussa. 

Hautajaisissa Tapio lauloi Kaunis ihminen -kappaleen, joka oli äidin suosikki poikansa laajasta tuotannosta.

- En ajatellut, että minulla olisi ollut muuta vaihtoehtoa. Äiti oli niin vahvasti mukana meidän elämässämme ja tykkäsi hirveästi käydä keikoillani. Hän tuli usein takahuoneeseen, ja bändini yhteisö oli myös hänelle todella tärkeä, Tapio kertoo. 

Tapio toteaa haastattelussa, että hänen äitinsä ja isänsä ovat aina kannustaneet häntä ja hänen siskoaan elämässä.

- En välttämättä olisi lähtenyt tälle uralle, ellei kotona olisi ollut sellainen mentaliteetti, että kun uskaltaa, niin pystyy, Tapio sanoo. 

Lue myös: Nenäliinat esiin! Ellinooran ja Juha Tapion musiikkivideon päätähtinä ovat tavalliset arjen sankarit

Lähde: Pirkka

Kilpailut

Uusimmat