Kuva: Yle / Mona Salminen

UMK-osallistumisesta huijannut Aksel Kankaanranta selittää lausuntoaan: "Menin paniikkiin"

13.01.2021 15:45 - Iiro Myllymäki

Aksel myöntää mokanneensa, kun hän aiemmin tuli kiistäneeksi osallistuvansa tämän vuoden Uuden musiikin kilpailuun.

Vuoden 2021 Uuden musiikin kilpailun (UMK) osallistujat on julkistettu. Seitsemän kilpailijan joukossa on Aksel Kankaanranta, joka voitti UMK:n viime vuonna. Mukanaolo herättää ihmetystä, sillä mies aiemmin kertoi Voice.fi:n haastattelussa, ettei hakenut mukaan kilpailuun. Jotkut ovat nyt pohtineet, onko Yle sittenkin antanut Akselille automaattisen finaalipaikan aiemmista lausunnoistaan huolimatta.

Tästä ei kuitenkaan ole kyse. Aksel kertoo nyt, että aiempi UMK-lausunto oli vahingossa lipsahtanut vale.

- Menin salassapitovelvollisuuden vuoksi paniikkiin haastattelussa näistä UMK-aiheisista kysymyksistä enkä onnistunut siirtämään keskustelua pois niistä. Sanoin sitten vahingossa, etten osallistunut. Ei ollut tarkoitus valehdella tai hämmentää ketään. Se oli ihan oma virheeni, ja olen todella pahoillani, Aksel sanoo.

Mies sanoo, että lipsahdus pääsi tapahtumaan haastattelussa, koska hän ei halunnut paljastaa liikaa UMK-aiheista. UMK-finaaliin pääsystä on kiellettyä puhua etukäteen, ja haastattelua tehtäessä kilpailuun mukaan päässeille oli jo kerrottu finaalipaikasta.

Akselin lausunto osallistumattomuudesta UMK:hon levisi myös ulkomaille erinäisille viisufanien sivustoille. Aksel kertoo, että valheellisen lausunnon antaminen jäi vaivaamaan häntä.

Aksel vei voiton viime UMK:ssa, mutta euroviisuedustus jäi pelkäksi haaveeksi koronan peruttua karkelot. (kuva: AOP)

Sääntömuutosta hyödynnetty

Aksel osallistuu Uuden musiikin kilpailuun Hurt-nimisellä kappaleella. Herkäksi mutta voimakkaaksi kuvaillun kappaleen ovat kirjoittaneet myös viimevuotisesta Looking Back -kappaleesta osin vastannut Joonas Angeria yhdessä Kalle Lindrothin ja Gerard O’Connellin kanssa. Vaikka herkkää tulkintaa kuultiin viime vuonnakin, kappaleet ovat keskenään erilaisia.

- Tämä painottuu enemmän lauluun. Tekstikin on hieman syvällisempi, Aksel sanoo.

Hurt-esityksessä hyödynnetään Euroviisujen sääntömuutosta, joka sallii ainakin seuraavissa viisuissa ennalta nauhoitettujen taustalaulujen käytön. Tähän ilmeisesti viitattiin myös UMK:n Instagram-tilillä julkaistussa Akseliin viittaavassa vihjeessä, jossa kerrottiin, että laulaja kykenee luomaan kokonaisen kuoron omalla äänellään. Aksel on hyvillään sääntömuutoksesta, vaikka sille on tullut myös paljon kritiikkiä esimerkiksi siitä, että se vähentäisi laulukilpailun livetuntua.

- Mitä enemmän esityksessä on laulajia, sitä enemmän virheitä voi tapahtua. Tämän säännön myötä ei myöskään tule henkilömäärärajoitteita. Voi olla vaikka kokonainen kuoro taustalla, Aksel kertoo.

Aksel ei usko, että hänellä on suurta etumatkaa muihin kilpailijoihin nähden siksi, että hän voitti jo viime kerralla. Hän myöntää jännittävänsä osallistumisensa saamaa vastaanottoa muun muassa siksi, että viime vuonna hän sai paljon ryöpytystä osakseen ennakkosuosikki Erika Vikmanin faneilta. 

Akselin Hurt-kappale julkaistaan keskiviikkona 20. tammikuuta heti keskiyöllä. UMK-voittaja selviää 20. helmikuuta.

Lue myös: Uuden musiikin kilpailun osallistujat julkistettiin! Mukana Danny ja ruotsalainen supertähti

Lue myös: Aksel Kankaanranta vastaa Erika Vikmanin fanien kritiikkiin: "En ole hypettäjäihminen"

Kilpailut

Uusimmat