Kuva: Miikka Varila

Tähtikatu etsii jälleen uusia tähtien saajia - ehdota omaa suosikkiasi

04.06.2021 09:00 - Reija Saarinen

Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin Tähtikatu avattiin syksyllä 2019.

Suomen ensimmäinen kansainvälinen musiikin Tähtikatu avattiin Tampereella syksyllä 2019, jolloin kadulle upotettiin 11 ensimmäistä tähtilaattaa. Viime vuonna Tähtikadulle ikuistettiin kuusi uutta tähteä.

Vuosittain katu saa uusia nimiä, jotka päätetään yleisöltä saatujen ehdotusten pohjalta ja nyt onkin aika ehdottaa vuoden 2021 tähtien saajia. Ehdotuksia tähtilaattoihin ikuistettavista nimistä voi jättää verkkolomakkeella 25. kesäkuuta 2021 asti. Lomakkeen löydät täältä. Ehdottaa voi artisteja, yhtyeitä, musiikintekijöitä, sanoittajia, säveltäjiä ja musiikintuottajia sekä organisaatioiden tai instituutioiden edustajia. 

Tähtikadulle nimetyt tähdet edustavat Tamperetta musiikkikaupunkina laajasti, sillä ne edustavat monipuolisesti eri sektoreita ja genrejä, eivät pelkästään popmusiikkia, rockia tai mitään muutakaan yksittäistä musiikkilajia. 

Yleisöltä tulleiden ehdotusten pohjalta Musiikki & Media -tapahtuman hallitus tekee esitykset tähtiin ikuistettavista henkilöstä perusteluineen. Raati koostuu musiikkialan kokeneista ammattilaisista.

Nimeämisessä otetaan huomioon monimuotoisuus, valtakunnallisuus sekä tasa-arvo esimerkiksi sukupuolten ja iän näkökulmasta. Tärkeätä on myös Tampereen musiikkiperinnön merkitys.

Lopullisen päätöksen yleisötähdistä tekee Tampereen kaupungin sivistys- ja kulttuurilautakunta. Tänä vuonna katuun ikuistetaan 3-5 yleisötähden nimeä.

Aiempina vuosina omat tähtensä kadulle ovat saaneet Jean Sibelius, Kaija Saariaho, Juice Leskinen, Popeda, Cheek, Katri Helena, Epe Helenius, Tapio Korjus, Eppu Normaali, Nightwish, Karita Mattila, Ismo Alanko ja Paula Koivuniemi.

Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden johtajan Lauri Savisaaren mielestä Tähtikatu on hieno keino nostaa musiikin tekijöitä ja vaikuttajia esille.

- Tähden saaminen Tähtikadulle on kunnianosoitus, jota saajat tuntuvat todella arvostavan. Tähtikatu profiloi Tamperetta musiikki- ja kulttuurikaupunkina ja muistuttaa kaikkia ohikulkijoita siitä, miten hienoja artisteja ja taustavaikuttajia alalla on. Parhaimmillaan tähden näkeminen tuo kulkijalle korvamadon, joka jää muistuttamaan musiikkimaailmamme kirkkaimmista tähdistä, Savisaari sanoo.

Tampereen Tähtikatu sijaitsee Tampere-talolta Tullin alueelle kulkevalla Åkerlundinkadulla.  Tähtikatu on toteutettu Tampereen kaupungin, Tampere-talon ja musiikkialan ammattilaistapahtuman Musiikki & Median yhteistyönä. Yhteistyökumppanina toimii Bauer Media Oy. 

Vuoden 2021 tähtien saajat julkistetaan Tampereen päivänä 1. lokakuuta 2021.

Kilpailut

Uusimmat