Kuva: Mikko Räsänen

Juha Tapio teki kappaleen Huuhkajille - joukkue halusi biisin myös fanien kuultavaksi

17.06.2021 11:45 - Lauri Kujanpää

Meidän aika -niminen single on nyt julkaistu.

Oli pellavapäinen pikkupoika Ylistarossa. Futisfani henkeen ja vereen. Oli Jallu Rantanen ja muut varhaisen suomifutiksen suuruudet. Oli unelma. Josko Suomikin joskus tuolla. Arvokisoissa.
 
Tämä poika oli Juha Tapio. Vuodet vierivät ja vielä jalkapalloakin enemmän kitaran varressa viihtyvä Juha seurasi, kuinka lapsuuden unelma alkoi elää. Suomen jalkapallomaajoukkue alkoi saavuttaa voittoja sellaisistakin maista, joiden haastaminen aiemmin olisi ollut lähinnä vitsi.
 
Maajoukkue ristittiin Huuhkajiksi ja huuma kasvoi.
 
Juuri ennen EM-kisoja Huuhkajien joukkueenjohto halusi järjestää pelaajille yllätykseksi Juhan konsertin Huuhkajien leiripaikassa Helsingissä. Iltapäivällä ennen keikkaa Juha hetken mielijohteesta riimitteli iltaan yllätysnumeron ja esitti muutaman tunnin ikäisen laulun joukkueelle.
 
Ensiesitys oli menestys. Joukkue pyysi laulusta ”tallenteen koppiin”. Sellainen tehtiin. Tätä laulua kuunneltiin ennen Tanska-peliä. Sitä kuunneltiin ennen Venäjä-peliä.
 
Ja nyt Huuhkajat päättivät itse saattaa laulun kopista ulos kaiken kansan kuuluville.
 
Tässä se nyt on, Meidän aika, laulu, joka on syntynyt puhtaasta rakkaudesta suomalaiseen jalkapalloon. Ja se, että laulu soi Suomen jalkapallomaajoukkueen kopissa ennen pelejä EM-kisoissa, on yhdelle ylistarolaiselle pikkupojalle enemmän kuin unelmien täyttymys.

Lue myös: Tunnetko Juha Tapion kappaleet? Testaa ja vastaa 10 kysymykseen

Lue myös: Juha Tapion muhkea parta kerää faneilta kehuja: "Oikein näpsäkkä!"

Kilpailut

Uusimmat