Kuva: Riia Frost

The Rasmus edustaa Suomea Euroviisuissa – ylivoimainen voitto

26.02.2022 23:15 - Riia Frost

Italian Torinossa järjestettävissä Euroviisuissa tullaan näkemään The Rasmus -yhtye.

Vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailun voittajaksi äänestettiin The Rasmus -yhtye. Bändin jäsenet ovat Lauri Ylönen, 42, Emppu Suhonen, 36, Aki Hakala, 42 ja Eero Heinonen, 42.

Yksi Suomen kansainvälisesti menestyneimmistä yhtyeistä kilpaili Jezebel-kappaleellaan, joka tuo raamatun hahmon modernimpaan muotoon ja ylistää samalla vahvoja naisia. Kyseistä kappaletta on ollut tekemässä legendaarinen hittitaituri Desmond Child, jonka kynästä ovat lähteneet muun muassa Kiss-yhtyeen I Was Made for Loving You ja Bon Jovin Livin’ on a Prayer.

The Rasmuksen lavaesitykseen kuului animoituja efektejä verhokankaalla, ja loppuhuipennukseksi yhtyeen keulahahmo Ylönen riisui takkinsa ja paljasti ylävartalonsa.

(kuva: Riia Frost)

The Rasmus pääsee edustamaan Suomea Italian Torinossa järjestettäviin Euroviisuihin ja kilpailun semifinaalit järjestetään 10. ja 12. toukokuuta ja finaali 14. toukokuuta 2022. Suomi tulee kilpailemaan semifinaalin ensimmäisellä puoliskolla.

The Rasmus keräsi kansainväliseltä euroviisuraadilta yhteensä 68 pistettä ja Suomen yleisöltä 242 pistettä, mikä takasi yhtyeelle murskavoiton.

The Rasmuksen Jezebel-kappaleen lavaesityksen voit katsoa alta.

Mikäli linkki ei näy, voit katsoa esityksen täältä.

Lue myös: The Rasmus sai suurnimen mukaan UMK-biisin tekoon - Lauri Ylösen ytimekäs tekstiviesti tiivisti tavoitteet

Voice.fi, Radio Nova, Radio City, SuomiRock ja Iskelmä ovat kaikki osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat