Kuva: Julius Konttinen

Ellinoora todisti ihmisten mielipiteitä vääräksi kohauttaneella Mestarit-kiertueella - "Ei ole kysyttävää"

08.02.2023 18:15 - Iiro Myllymäki

Ellinoora sai käännettyä epäileviä ihmisiä puolelleen kiertueella. Monet ihmettelivät ennen keikkoja, miksi nuori artisti on valittu mukaan yhdeksi mestareista.

Ellinooran koko haastattelun voit kuunnella alta tai Podplaysta.

Artisti Ellinoora, 29, saapui perjantai-illan Emma Gaalaan upeassa, Katri Niskasen kullanhohtoisessa luomuksessa. Nainen muisteli Voice.fi:n haastattelussa punaisella matolla muun muassa viime syksyn Mestarit-kiertuetta. Ellinoora esiintyi yhdessä Vesalan, Kaija Koon ja Jenni Vartiaisen kanssa. Ellinoora kertoo, että erityisesti Tampereen Nokia Arenan -suurkeikka oli vavisuttava kokemus.

Kaikkiaan kiertueesta jäi hieno tunne jälkeensä. Ellinoora kokee, että jokainen artisteista sai olla oma itsensä keikoilla.

- Olemme kaikki aika erilaisia ja omalla tavallaan varmasti isoegoisia artisteja. Oli ihanaa, että asiat toimivat ja kaikki saivat olla sellaisia kuin ovat, Ellinoora sanoo.

Kiertueella artistit esittivät suurimpia hittejään soolona ja yhdessä, ja nähtiinpä keikoilla myös duettoja. Ellinoora esimerkiksi esitti Jenni Vartiaisen Eden-kappaleen duettona oman lapsuudenidolinsa kanssa.

Kun kiertue julkistettiin, monet epäilivät, onko nuori ja vasta kolme albumia julkaissut Ellinoora vielä mestari-tittelin arvoinen. Keikoilla Ellinoora painotti välispiikissä, että mestaruus ei hänen mielestään katso ikää eikä sukupuolta. Nainen uskoo vankasti, että hän sai keikoilla muutettua monen mielipiteen hänestä ja todistettua epäilykset vääriksi.

- Ajattelen aina, että teot puhuvat enemmän kuin sanat. Ainakin ne palautteet, joita keikoista sain, niin ei ole kysyttävää.

Ellinoora, Kaija Koo, Jenni Vartiainen ja Vesala esiintymässä Tampereen Nokia Arenalla (kuva: AOP / Jami Ivanoff)

Hän kertoo, että keikkojen jälkeen hänelle on tultu suoraan sanomaan, että katsoja oli epäillyt häntä aiemmin muttei epäillyt enää.

- Olen tottunut olemaan vähän underdog [altavastaaja]. Sieltä on ollut kiva kiivetä, Ellinoora sanoo.

Hän kertoo lunastaneensa oman paikkansa kovalla työllä ja korostaa, ettei ole saanut mitään valmiiksi tarjoiltuna. Hän ei ole lannistunut altavastaajan asemassaan, päinvastoin.

- Olen ottanut siitä aina voimaa, että vittu mä näytän teille kaikille.

Mestarit-kiertue kohautti myös nimellään. Alun perin kiertueen oli määrä kulkea nimellä Mestarit Areenalla, jota aiemmin käyttivät Kirka, Hector, Pave Maijanen ja Pepe Willberg omilla yhteiskeikoillaan. Monet pahastuivat tästä, ja lopulta kiertueen nimi päädyttiin vaihtamaan. Lisää pääset lukemaan tästä artikkelista.

Koko haastattelun voit kuunnella artikkelin alusta tai Podplaysta tästä linkistä. Haastattelussa Ellinoora lisäksi kertoo, millainen vuosi hänellä on nyt edessään.

Kaikki Emma Gaala -haastattelut pääsee kuuntelemaan Podplaysta tästä linkistä.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Emma-palkintoja rohmunnut Bess ja miesystävä Danny kertovat onnellisen parisuhteen salaisuuden

Lue myös: 4 Emma Gaalan upeinta asua - ja yksi erityinen verkkarilook

Lue myös: Robin Packalen vastaa UMK-biisinsä saamaan tyrmäykseen - näkee selkeän syyn ihmisten pettymykselle

Kilpailut

Uusimmat