Kuva: Emmi Moilanen

Tuure Kilpeläinen palkittiin Iskelmä-Finlandialla - "Elämä osaa yllättää"

04.08.2023 12:15 - Lauri Kujanpää

Tunnustus on arvoltaan 10 000 euroa.

Muusikko ja laulaja-lauluntekijä Tuure Kilpeläinen on palkittu tämän vuoden Iskelmä-Finlandialla.

Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki. Palkinto myönnettiin nyt 21. kerran ja sen ojensivat voittajalle Iskelmä-Finlandia-raadin puheenjohtaja Aki Karjalainen ja Nokian kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Maria Asunta Tapsan Tahdit -tapahtuman avajaisissa Nokian Pirkkalaistorilla torstaina 3. elokuuta. 

- Tuure Kilpeläinen on poikkeuksellisen monipuolinen taiteilija, joka on luonut uuden ajan ikivihreitä niin laulamalla Autiosaaresta Valon pisaroihin kuin säveltämällä ja sanoittamalla muille artisteille sellaisia lauluja kuten Hyvää puuta, Suljettu Sydän ja monia muita. Kun kappaleiden levyttäjinä ovat artistit Katri Helenasta ja Kari Tapiosta Vesa-Matti Loiriin ja Kuumaa-yhtyeeseen, se kertoo palkitun harvinaisen monipuolisesta merkityksestä kotimaiselle musiikille, perustelee Karjalainen. 

Kilpeläinen on otettu saamastaan kunniasta. 

- Tämä palkinto tulee todellisena yllätyksenä. En itse osaa tai halua kategorisoida musiikkiani mihinkään karsinaan ja olen ajatellut, että Iskelmä-Finlandia-palkinto myönnetään sellaisille kunnon iskusävelmien konkareille, jonkalaiseksi en osaa itseäni mieltää. Elämä osaa yllättää! Otan tunnustuksen siis hämmästyneenä ja kiitollisena vastaan, sanoo Tuure Kilpeläinen.

Yhteensä Kilpeläinen on julkaissut yhdeksän albumia, joista kuusi Kaihon Karavaanin kanssa, sekä kokoelmalevyn. Hän on myös säveltänyt musiikkia dokumentteihin ja elokuviin, muun muassa Tie pohjoiseen -elokuvaan. 

Kilpeläinen on tehnyt musiikkia myös muille artisteille, kuten Vesa-Matti Loirille, Anna Puulle ja Jonna Tervomaalle.

Lue myös: Manuela Bosco kertoo keskenmenoistaan Annalle: "Sen jäljiltä jäi tyhjyys"

Lue myös: Tuure Kilpeläinen kertoo tauon olleen pitkään harkittu: "Kyllä se silti otti koville"

Kilpailut

Uusimmat