Kuva: AOP

Euroviisut käärivät huimat katsojatilastot - myös Suomi mainitaan ennätysten mahdollistajana

29.05.2025 19:15 - Hanna Levänen

Laulukilpailu järjestettiin toukokuun puolivälissä Sveitsissä.

Tämän vuoden Euroviisut tavoittivat huiman määrän katsojia eri alustoilla. Euroopan yleisradioyhtiö EBU:n mukaan musiikkikilpailua seurasi kaiken kaikkiaan 166 miljoonaa ihmistä. Katsojia oli jopa kolme miljoonaa enemmän kuin vuonna 2024.

Eniten viisuinnostus kasvoi nuorten katsojien eli 15–24-vuotiaiden parissa. Heidän parissansa katsojamäärät tekivät ennätyksen, kasvaen jopa nelinkertaiseksi keskivertomäärästä.

EBU kertoo tiedotteessa, että finaalilähetyksen katsojamäärät olivat korkeimmat sitten vuoden 2004. 

Euroviisut ovat selvästi pohjoismaalaisille tärkeä asia. Eniten asukasmäärään suhteutettuna finaalilähetystä nimittäin seurattiin Islannissa, Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.  Näiden jälkeen suuria katsojajoukkoja tavoitettiin Alankomaissa sekä isäntämaa Sveitsissä.

Yleisradioyhtiö listasi myös muita vuoden ennätyksentekijöitä. Esimerkiksi määrällisesti suurin joukko katsojia tavoitettiin Saksasta. Siellä kilpailua katseli huimat 9,1 miljoonaa ihmistä. Tulos on suurin sitten vuoden 2016.

Suomessa tehtiin maamme kaikkien aikojen katsojaennätys. Television ääressä istuneista jopa 90,5 prosenttia valitsi katsoa Euroviisuja. Ylen mukaan tämä käsittää yhteensä 2,6 miljoonaa ihmistä.

Puolassa katsojamäärä kolminkertaistui viime vuodesta, ollen neljä miljoonaa katsojaa. Myös Kreikassa katsojaluvut olivat korkeimmillaan sitten vuoden 2010, 2,8 miljoonalla katsojalla.

Kilpailussa ääniä annettiin yhteensä 146 maasta. Myös Euroopan ulkopuolelta äänestettiin ahkerasti. Eniten Euroopan ulkopuolisista maista ääniä saatiin Yhdysvalloista sekä Kanadasta.

Myös Euroviisuissa esitetyt kappaleet ovat tehneet huipputuloksia useissa eri maissa. Kilpailun voittajan, Itävallan edustaja JJ:n kappale Wasted Love on noussut Apple Music -palvelussa Top 10 suosituimpien listalle 20 maassa. Ykköspaikan se on lunastanut jopa viidessä maassa.

Muina menestyjinä tiedotteessa mainitaan Saksan viisukappale Baller ja Ruotsin Bara Bada Bastu

Spotifyn Global Top 50 -listalle nousi voittajakappaleen ja KAJ:n lisäksi Viron edustaja Tommy Cash kappaleella Espresso Macchiato.

Vuoden 2025 Euroviisut järjestettiin Sveitsin Baselissa. Suomen edustaja Erika Vikman päätyi finaalikisassa 11. sijalle kappaleellaan Ich Komme.

Lue myös: Euroviisujen finaali tavoitti Suomessa miljoonayleisön

Lue myös: Erika Vikman keikkailee syksyllä kansainvälisillä lavoilla

Lue myös: KAJ vetää uransa suurimman keikan lokakuussa Helsingissä

Lähteet: Eurovision, Yle

Kilpailut

Uusimmat