Kuva: Milena Raappana

Aino ja Jerry jättivät päivätyönsä ja lähtivät autolla maailmalle - jakavat kokemuksiaan avoimesti

30.10.2019 10:15 - Milena Raappana

Kaksikko aloittaa Van elämää -nimisen podcastin, jossa käsitellään henkilökohtaisten teemojen lisäksi käytännön arkea pakettiautosta käsin.

MTV Uutisten entinen uutisankkuri Aino Huilaja, 37, ja hänen kumppaninsa Jerry Ylkänen, 38, jättävät kiireisen ja stressaavan arkensa, pakkaavat elämänsä pakettiautoon ja suuntaavat maailmalle vailla sen suurempaa päämäärää tai aikatauluja. 

Kaksikko on päättänyt dokumentoida matkaansa podcastin muodossa, joka kantaa nimeä Van Elämää. Podcast tulee toimimaan eräänlaisena matkapäiväkirjana, mutta rinnalla kulkee myös isommat henkilökohtaiset teemat.

- Podcast tulee etenemään matkamme mukana. Ajatuksena on, että reissuun pääsee mukaan kuuntelemalla meidän kommelluksiamme, mutta se ei tule olemaan ainoastaan matka- tai matkailupodcast, Huilaja selittää Voice.fi:n haastattelussa ja jatkaa kertomalla, että ennen irtiottoon päätymistä keskustellut syvälliset teemat tulevat näkymään myös podcastissa. 

- Tulemme podcastissa käsittelemään myös näitä teemoja, mistä olemme puhuneet. Esimerkiksi tämä oravanpyörä, joka on ollut meille yksi kirosana ja jonka kanssa olemme kamppailleet, taistelleet ja välissä otettu turpiimme aika pahastikin, Huilaja kertoo. 

Kaksikko uskoo, että aiheet, kuten kiire, minimalismi, raha ja ahdistus, tulevat kiinnostamaan ja koskettavat monien elämää. Sen lisäksi he toivovat tuovansa kuulijoille konkreettisia huomioita pakuelämästä pureksittavaksi. 

- Varmaan aika moni voi samaistua. Tästä, kun ollaan puhuttu kenen tahansa kanssa, niin kyllä aika nyökkäileviä päitä kuuntelee. Nyt ollaan ideatasolla pyöritelty ajatuksia, mutta todennäköisesti podcast tarjoaa aika konkreettisiakin ilmentymiä esimerkiksi siitä, mitä se sitten tarkoittaa vääntää huoltoasemalla aamukakkaa. Luulen, että siihen tulee kouriintuntuvaakin aspektia eikä vain sellaista yläpilveä, Ylkänen sanoo. 

Pienten käytännönläheisten havaintojen ja korkeamman tason pohdintojen lisäksi Van Elämää tulee sisältämään paljon vertailua. 

- Sellaista pros and cons -tyyppistä pohdintaa. Luulen, että pro- eli plussa-sarake tulee voittamaan. Eihän me muuten lähdettäisi tähän. Ei me kyllä filtteröidä mitään, että jos hommat menee päin helvettiä, niin siitä on kiva kertoa, Ylkänen kuvailee. 

- Kuten huomaa, tämä on meillä vielä vähän auki, mutta sen pitääkin olla, koska meidän matkakin on auki, Huilaja sanoo ja viittaa matkan päämäärättömyyteen. 

Varmaa on kuitenkin se, että podcast tulee olemaan henkilökohtainen.

- Henkilökohtaisuus kulkee mukana, koska se on sitä meidän elämää sitten, Huilaja kiteyttää.

Ensimmäisen jakson Van elämää -sarjasta voit kuunnella alta. 

Lue myös: Suomalaistoimittaja sai karmivan viestin kesken kuvausmatkan - mukana tappouhkaus

Kilpailut

Uusimmat