Kuva: Shutterstock

Konstan avoin tilitys erosta thaimaalaisvaimon kanssa - kärjistyi uhkailutilanteeseen

26.03.2020 17:45 - Iiro Myllymäki

Konsta kertoo Eropodi-podcastissa, miten hän selviytyi hankalasta ja pitkästä eroprosessista.

Eropodi-podcastissa tarjotaan eri näkökulmia eroihin, ja uusimmassa jaksossa podcastin vetäjät Aina ja Iina ovat saaneet vieraakseen Konstan, joka tuo ohjelmaan miehen näkemyksen avioeroon. Konsta oli yli kymmenen vuotta yhdessä thaimaalaisen naisen kanssa, ja pari sai kaksi lasta.

- Olin Thaimaassa yliopistovaihdossa, ja sitten sain töitä sieltä. Tuolloin tutustuin häneen lomamatkalla saarella, jossa hän oli hotellin managerina töissä, Konsta kertoo.

Pari rakastui, ja suhteessa tuli etäsuhdevaihe, kun Konsta muutti takaisin Suomeen opiskelemaan. Lopulta thaimaalaisnainen muutti Suomeen, ja pari meni naimisiin.

Myöhemmin mies alkoi kokea syvää tyytymättömyyttä suhteessa, ja parille tuli riitoja perustavanlaatuisissa kysymyksissä esimerkiksi yhteisen talouden hoidossa. Konsta ei kokenut olevansa samalla aaltopituudella vaimonsa kanssa, vaan hän tajusi viihtyvänsä paremmin työkavereidensa kanssa ja jakavan heidän kanssaan enemmän samoja kiinnostuksenkohteita.

Lopulta kun mies päätti erota, vaimo meni shokkiin eikä osannut Konstan mukaan käsitellä asiaa. Nainen ei suostunut neuvottelemaan avioeron käytännön järjestelyistä, ja lopulta tilannetta käänneltiin niin pitkään, että ensimmäinen avioerohakemus ehti raueta.

Pahimmillaan ero johti uhkailutilanteeseen.

- Kun ero oli akuuteimmillaan, hänen ensimmäinen paniikkireaktionsa oli, että hän ilmoitti ottavansa lapset ja muuttavansa Thaimaahan äitinsä luokse. Hän pyyteli minulta rahaa lentolippuihin ja sanoi, että voin tulla käymään koska vain. Tilanne raukesi sillä, että hän lähti lasten kanssa käymään perheensä luona Thaimaassa ja sai siellä läheistensä tukea. Mutta siellä ollessaan hän uhkaili minua suoraan sillä, että ehkä hän ei koskaan tulekaan takaisin, Konsta kertoo.

Hän sanoi naiselle, että tämän asian kanssa ei parane leikkiä. Konsta otti yhteyttä lakimiesystäväänsä, joka selvensi käytännön asioita.

- Hän sanoi, että Suomella on luovutussopimukset Thaimaan kanssa, että jos joku jättää tulematta, poliisit ovat sitten siellä ovella ja lapset tuodaan poliisisaattueessa kotiin ilman äitiä, Konsta kertoo.

Podcast-jaksossa Konsta kertoo myös selviytymiskeinoistaan rankan eroprosessin eri vaiheissa ja siitä, miten kulttuurierot näkyivät hänen ja thaimaalaisnaisen liitossa. Voit kuunnella koko jakson alta.

Lue myös: Käy testitreffeillä, ole varovainen somessa - suomalaisnaisten vinkit eron jälkeiseen deittailuun

Lue myös: Suomen ainoa eroamista käsittelevä podcast alkaa - kaksi naista avoimina kokemuksistaan

Kilpailut

Uusimmat