Kuva: Shutterstock

Väkivaltaa, nälkää ja kylmää - jo vuosia Helsingin kaduilla asunut Seppo kertoo, millaista kodittomuus on

17.10.2021 10:15 - Roy Kokkonen

Kun Seppo muutti Ruotsista Suomeen, hän putosi tyhjän päälle. Kadulla hän on ollut jo yli neljän vuoden ajan. Seppo on saanut apua VVA ry:n päiväkeskus Vepasta, jossa työskentelee vertaisohjaaja Kari. Myös hän on ollut koditon.

Kuuntele Sepon ja Karin haastattelut kokonaisuudessaan yllä olevasta soittimesta tai täältä.

Pasilan rautatieaseman nielaissut Mall of Tripla on solmukohta koko Suomeen ja samalla yltäkylläisyyden mekka. Vain muutaman sadan metrin päässä kaikesta ravintolatarjonnasta ja tavarapaljoudesta sijaitsee aivan toinen maailma.

Siinä missä kauppakeskuksessa on myynnissä kaikkea mitä voi haluta, vain kivenheiton päässä on paikka heille, joilla ei ole mitään.

Sisäänkäynti on kuin piilotettu Itä-Pasilan Ratamestarinkadun laidalle. Ovessa on vain koruton kyltti ja julisteita kertomassa, mitä sisällä tapahtuu.

Vailla vakinaista asuntoa ry:n päiväkeskus Vepa muutti helmikuussa Sörnäisistä uusiin, isompiin tiloihin. Vepa on lyhenne Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan keskuksesta. Se on matalan kynnyksen levähdyspaikka asunnottomille, jossa voi viettää aikaa ja saada tukea esimerkiksi palveluihin hakeutumisessa.

Vailla vakinaista asuntoa ry on asunnottomien itsensä perustama järjestö, joka on toiminut vuodesta 1986. Suoran auttamistyön lisäksi VVA tarjoaa asumispalveluita ja hoitaa asunnottomien edunvalvontaa.

Heti sisään astuessa silmiin pistää pöydällä makaava vaatekasa. Vepassa on tarjolla lahjoitusvaatteita niitä tarvitseville. Peremmällä ihmiset istuvat pöydissä kuin tavallisessa kahvilassa. Sisustukseltaan Vepa on sekalainen. Itse tila on kuin tummanpuhuva saluuna. Nurkassa eräs kävijä soittaa pianoa. Ero on kuitenkin siinä, että baarimikon sijaan tiskin takana on vertaistyöntekijöitä ja kokemusasiantuntijoita. Takahuoneessa sijaitsee VVA:n toimisto.

Eräässä pöydässä istuu Seppo, joka on ollut asunnottomana yli neljän vuoden ajan. Hän kertoo jääneensä tyhjän päälle muutettuaan Ruotsista Suomeen. Kadulla hän on kohdannut väkivaltaa, nälkää ja kylmää. Yöt hän viettää siellä sun täällä.

– Aiemmin olin Kampin linja-autoasemalla. Vartijat tulivat tutuksi, ne tulivat viideltä aamulla herättämään. Oli vartijoita, jotka antoivat nukkua, mutta oli myös joitakin, jotka laittoivat ovet kiinni.

Päiväkeskus Vepan sisäänkäynti on huomaamaton. (kuva: Roy Kokkonen)

Helsingin kaduilla elää satoja ihmisiä

Sepon tilannetta ei huomaisi, ellei hän sitä itse kertoisi. Hän ei käytä päihteitä, ei edes tupakkaa. Hän vakuuttaa, että ei ole koskaan turvautunut varasteluun. 

Asunnottomuus ei näy Helsingin katukuvassa samalla lailla kuin lämpimämmissä maissa, koska talvi ajaa kodittomat rappukäytäviin, vihreisiin vessoihin ja julkisiin tiloihin. Minne vain, missä on lämmintä. Myös asunnottomuuden häpeä saa hakeutumaan katseilta piiloon. Silti Helsingin kaduilla asuu satoja ihmisiä joka yö.

Kaduille päätyvät ne, joiden tilanne on kaikista huonoin. Oikeasti asunnottomia on paljon enemmän. Piiloasunnottomilla tarkoitetaan ihmisiä, jotka oleilevat esimerkiksi jonkun tutun nurkissa.

– Jotkut eivät huomaa asunnottomia ollenkaan. Iltaisin kun katsoo valoja ikkunoissa, ja ihmiset ovat kodeissaan, tulee hirveä tunne. Kadulla oleminen ei ole elämää, siinä vain yritetään selvitä päivästä toiseen.

Kadulla ei koskaan voi tietää, mitä tapahtuu. Erityisesti viikonloppuisin on nälkä. Leipäkassit eivät kanna pitkälle, kun on asunnoton. Moni kokee tilanteensa toivottomaksi. Ja toivottomuus aiheuttaa väkivaltaa.

– Kun kadulle jouduin, niin kyllä, oli monta uhkaavaa tilannetta. Tappouhkauksia ja jopa aseiden nostoja. Joskus väkivaltatilanteisiin joutuu väkisin. Mutta ajan mittaan, kun kadun ihmiset oppivat tuntemaan minut, ne tajusivat, että tuo on Seppo, sen kanssa ei tarvitse tapella.

Seppo oli ollut toista vuotta kadulla, kun hän törmäsi Vailla vakinaista asuntoa ry:n Yökiitäjiin huoltoasemalla. Yökiitäjät ovat kahden sairaanhoitajan partioita, jotka yrittävät tavoittaa kaikista huonoimmassa tilanteessa olevat asunnottomat. Seppo sai heiltä kyydin keskustaan ja kuuli ensi kertaa, että apua on tarjolla.

"Yritetään jeesata niin paljon kuin pystytään"

Yksi Vepassa apua tarjoavista on vertaisohjaaja Kari, joka on ollut mukana toiminnassa jo seitsemän vuoden ajan. Kun hän itse oli asunnoton, sellaista paikkaa kuin Vepa ei ollut.

– Traagisen elämänvaiheen ja sitä seuranneen alkoholikierteen myötä olin erään talven asunnottomana. Silloin ei mitään asunnottomuuspalveluita tai päiväkeskuksia ollut olemassakaan, Kari sanoo.

Lopulta Kari sai juomisen lopetettua ja työpaikan myötä asuntokin löytyi. Kokemuksista on hyötyä Vepan kävijoiden kohtaamisessa. On helpompi puhua, kun kuuntelija todella ymmärtää, mistä on kyse.

Lämmin ruoka neljä kertaa viikossa. Lisäksi siellä voi levätä, peseytyä ja vaihtaa kuivat vaatteet. Vertaistyöntekijät auttavat asioiden hoitamisessa ja tarjoavat tukea. Lisäksi paikalla on asumisneuvoja, joka auttaa asunnon etsimisessä.

Kun asunnottomien yötä vietetään sunnuntaina 17. lokakuuta, avautuu myös yökahvila Kalkkers, joka on öisin auki talvikauden ajan.

Kari on seitsemän vuoden aikana oppinut tuntemaan kävijät hyvin. Muuton myötä paikalle on löytänyt myös uusia kasvoja. Vaikeinta on auttaa ihmisiä, jotka eivät halua ottaa apua vastaan. Silloin tärkeintä on vain olla läsnä.

– Joitakin uusia kävijöitä saattaa jännittää, mutta muutaman kerran jälkeen he kyllä uskaltavat yleensä puhua. Ja kyllä mekin kyselemme, kuinka voisimme auttaa. Yritetään jeesata niin paljon kuin pystytään.

Asuntoja ei riitä kaikille tarvitseville, ja hätämajoituksetkin ovat joka yö täynnä. Valonpilkahduksiakin kuitenkin on.

– Välillä tulee iloisiakin uutisia, että joku on saanut asunnon. Tänä vuonna kymmenkunta kävijää on saanut katon päänsä päälle ja sitä kautta elämänsä vähän paremmin raiteilleen. Mutta harvemmin niin käy.

Lue myös: 20 vuoden huumehelvetistä selviytynyt Riikka auttaa nyt muita ja kertoo, millaista on olla koditon

Lue myös: Asunnottomuuden kokenut Reijo: "Ei se järjestelmä nosta pulloa huulille"

Kilpailut

Uusimmat