Kuva: Laura Iikkanen

Bess paljastaa, mitä tekee aina ennen keikkaansa

13.04.2023 22:15 - Iiro Myllymäki

Bess kertoo, minkä kappaleen hän kuuntelee ennen jokaista keikkaansa.

Artisti Bess kertoo Radio Novan Tiistain tähtivieras -podcastissa muun muassa rutiineistaan ennen keikkojaan. Perjantaina uuden albuminsa julkaiseva nainen kertoo, että hänellä on tapana kuunnella sama 45 minuutin mittainen soittolista ennen jokaista keikkaansa.

- Se 45 minuutin setti on sellainen, että teen äänenavauksen samalla ja valmistaudun keikkaan henkisesti. Viimeinen biisi, jonka kuuntelen ennen jokaista keikkaa on Bruno Marsin Moonshine, koska se on yksi maailman hienoimmista biiseistä, Bess kertoo Mari Valosaaren haastattelussa.

Viimeisten kappaleiden joukossa soittolistalla on myös Chaka Khanin Ain’t Nobody -klassikon tietty liveversio.

Bess sanoo jännittävänsä ennen jokaista keikkaansa. Nykyään jännitys ei kuitenkaan äidy niin pahaksi kuin aiemmin.

- Aikoinaan olen ollut niin paha jännittämään, että olen oksennellut kaksi päivää ennen keikkaa ja ollut aivan paniikissa jopa puoli vuotta ennen keikkaa. Näin oli varsinkin ihan aikojen alussa. Nykyään en enää jännitä, että en osaisi biisejä, Bess kertoo.

Jännitys on hänellä nykyään eriluontoista kuin ennen. Hänen mielestään jännitys pitää hyväksyä, ja voi helpottaa, jos jännityksen tunnustaa ääneen lavan takana tai vaikka lavallakin yleisön edessä.

Koko haastattelun voi kuunnella alta tai Podplaysta.

Bessin toinen albumi Kädet ylös julkaistaan perjantaina 14. huhtikuuta. Bess nousi suomalaisten tietoisuuteen viimeistään viime vuoden UMK:ssa, jossa hän kilpaili Ram pam pam -kappaleella. Biisistä tuli valtava hitti, ja se oli esimerkiksi viime vuoden kuunnelluin kappale Suomen Spotifyssa. Bess voitti helmikuun Emma Gaalassa peräti neljä palkintoa kategorioissa vuoden artisti, vuoden biisi, vuoden pop ja vuoden striimatuin kotimainen biisi.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Bessin uusi albumi julkaistaan pian, fanit riemastuivat - "En malta odottaa"

Lue myös: Bess pääsi tapaamaan Abba-legendan, poseeraavat yhteiskuvassa - Björn Ulvaeus heitti euroviisuvitsin

Lue myös: Emma-palkintoja rohmunnut Bess ja miesystävä Danny kertovat onnellisen parisuhteen salaisuuden

Kilpailut

Uusimmat