Kävin todella pahoja ajatuksia itsestäni läpi, Bess kertoo Sunnuntaibrunssi-podcastissa.
Kesäkumibiisi Missio on nyt julkaistu.
Bess on innoissaan Käärijän lähettämisestä Euroviisuihin.
Albumilta oli lohkaistu jo jättisuosittuja singlejä.
Bess kertoo, minkä kappaleen hän kuuntelee ennen jokaista keikkaansa.
Bessin tulevalta levyltä on julkaistu muun muassa singlet Lähtee käsistä ja Sammumaton.
Bess jutteli Abba-tähden kanssa muun muassa biisien kirjoittamisesta.
UMK-finaali käydään 25. helmikuuta.
Bess ja tanskalaisrakas ovat pitäneet yhtä kaksi ja puoli vuotta.
Bess on saanut myös kansainvälistä nostetta.
Ram pam pam -kappaleella läpimurron tehnyt artisti rohmusi Emma-ehdokkuuksia.
Vuoden 2023 Emma Gaalassa uusina ehdokassarjoina nähdään Vuoden Alternative ja Vuoden Musiikintekijä
Suomalaisten eniten kuuntelema biisi Spotifyssa oli tänä vuonna Bessin Ram pam pam.
Myös täysin uusi kappale Sammumaton on nyt julkaistu.
Bess itse oli ajatellut aivan toisenlaista edustusbiisiä UMK-kilpailuun.
Bessin UMK-kappale on pitänyt ennätyksellisen pitkään Suomen virallisen radiolistan kärkisijaa yhtäjaksoisesti.