Kuva: Shutterstock

Jukka ihastui vantaalaisessa savusaunassa ja tarttui toimeen Facebookissa - tavoitti etsimänsä naisen ja sai hyviä uutisia

13.04.2023 12:15 - Iiro Myllymäki

Jukka Hilvonen kohtasi mielenkiintoisen naisen yleisessä saunassa ja aloitti myöhemmin etsinnät Facebookin puskaradioryhmässä.

Jukka Hilvonen, 39, oli pääsiäissunnuntaina löylyissä yleisessä savusaunassa Vantaalla Kuusijärvellä, kun ihastuminen iski. Hän kohtasi saunassa kiinnostavan naisen, jonka yhteystietoja hän ei kuitenkaan kysynyt. Tämä jäi harmittamaan miestä, joten hän päätti julkaista etsintäilmoituksen Facebookissa. Hän kertoi saunakohtaamisestaan Puskaradio Helsinki -Facebook-ryhmässä, johon kuuluu yli 90 000 jäsentä.

Suloisessa ilmoituksessa hän kuvaili etsivänsä 35–45-vuotiasta vaaleaverikköä naista, joka sai harvoin ihastuvan miehen kokemaan itselleen harvinaislaatuisia tunteita. Jukka pyysi ihmisiä jakamaan päivitystä, ja näin toden teolla tehtiin. Julkaisu sai yli 2000 jakoa, ja sitä jaettiin myös muille sivuilla ja muihin ryhmiin. Julkaisu sai myös lähes tuhat kommenttia.

Radio Novan Iltapäivän Suvi Hartlin ja Esko Eerikäinen tavoittivat Jukan kertomaan, miten etsinnässä kävi. Jukka kertoo myös, mikä naisessa viehätti häntä eniten.

- Kiinnitin ensimmäisenä huomiota hänen hymyynsä ja siihen, mikä läsnäolo hänellä oli siinä saunalla. Siitä se lähti, Jukka kertoo.

Jukan onneksi hän sai kuin saikin yhteyden etsimäänsä saunojaan. Naisen työkaveri oli bongannut etsintäkuulutuksen ja välitti Jukan puhelinnumeron asianosaiselle. Lopulta Jukan puhelin soi.

- Juttelimme aikamoisen tovin. Siinä jutellessa meni varmaan jokin vajaa tunti, Jukka sanoo.

Facebook-päivityksessään Jukka pohti, ettei edes tiedä, onko kyseinen nainen sinkku vai ei. Puhelussa kävi ilmi, että ihastuksen kohdekin on parisuhdestatukseltaan sinkku. Jukka sai myös tietää, että hän oli myös jäänyt naisen mieleen.

Radiohaastattelussa saadaan myös vastaus polttavaan kysymykseen: onko kaksikko tapaamassa uudelleen?

- Kyllä tässä lähitulevaisuudessa, Jukka kertoo.

Jukan haastattelun pääsee kuuntelemaan Radio Novan Iltapäivän podcastista alta tai Podplaysta. Jukan tarinaan mennään noin 20 minuutin kohdalla.

Voice.fi, Radio Nova, Iskelmä ja Podplay kuuluvat Bauer Mediaan.

Lue myös: Saunomisesta on monia hyötyjä iholle - muutamalla niksillä maksimoit vaikutuksen

Kilpailut

Uusimmat