Kuva: Fotolia

Suojele parisuhdettasi uskottomuudelta – 5 tärkeää asiaa, joista kumppanin kanssa tulisi keskustella

20.07.2017 18:15 - Emmi Moilanen

On tärkeää, että rakastavaiset ottavat menneisyyden virheistä opiksi yhdessä. Myös omista heikkouksistaan tulisi olla toiselle mahdollisimman avoin.

Luottamus on yksi parisuhteen tärkeimmistä kulmakivistä. Lifehack-sivusto kirjoittaa tutkimusten kuitenkin osoittaneen, että noin 30-40 prosenttia miehistä ja 20-30 prosenttia naisista ajautuu pettämään kumppaniaan parisuhteen aikana.

Luvuista ei tule silti masentua liikaa, sillä jokainen meistä on oman onnensa ja parisuhteensa seppä. Lifehack kokosikin yhteen tärkeimmät neuvot, joiden avulla luottamuksen saa pysymään vakaana myös vastoinkäymisiä kohdatessa.

1. Keskustelkaa rajoistanne

Jutelkaa kumppanisi kanssa siitä, missä uskottomuuden raja menee juuri teidän parisuhteessanne. Pettämiselle ei ole olemassa tarkkaa määritelmää, jonka takia onkin mahdollista, että eri henkilöt kokevat uskottomuuden hyvin eri tavoilla.

Joidenkin mielestä kevyt flirttailu kuuluu normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen, kun taas toiset haluavat säilyttää välit muiden kanssa viileästi kaveruuden tasolla. Pitääksenne parisuhteen vahvalla pohjalla jatkossakin, varmistukaa siitä, että olette yhtä mieltä niistä rajoista, joita ette halua ylittää.

2. Olkaa rehellisiä heikkouksistanne

Jos ohitatte omat heikkoutenne vain olan kohautuksella, on todennäköistä, että ajan kuluessa ne alkavat rasittaa myös parisuhdettanne. Käyttäkää siis yhdessä aikaa omienne sekä parisuhteenne heikkojen kohtien työstämiseen. Tällä tavalla rakennatte keskinäistä luottamustanne entistä vahvemmaksi. Näin on myös epätodennäköisempää, että kumpikaan teistä kokee halua hakea uusia kokemuksia tai lohdutusta parisuhteenne ulkopuolelta.

3. Tehkää parempia valintoja yhdessä

Ottakaa opiksi menneisyyden virheistänne ja päättäkää yhdessä toimia tietoisesti toisin. Vaikeita tilanteita kohdatessanne varmistukaa siitä, että päädytte varmasti kumpaakin tyydyttävään ratkaisuun.

Tasapainoisessa parisuhteessa kummankaan osapuolen ei nimittäin tulisi olla jatkuvasti vetovastuussa tilanteissa, joissa on kyse esimerkiksi tulevaisuutenne kannalta merkittävistä asioista. Päättämällä yhdessä tärkeistä asioista vältytte myös myöhemmiltä katkeruuden tunteilta.

4. Älkää salailko asioita toisiltanne

Rehellisyys maan perii myös parisuhteessa. On tärkeää olla rehellinen niin itselleen kuin kumppanilleenkin ja tuoda rohkeasti esiin myös ne asiat, jotka todennäköisesti tuottavat pettymyksen toiselle.

Asioista on kuitenkin parempi keskustella heti. Näin vältytte tilanteelta, jossa rakkaasi saa kuulla muuta kautta sinun toimineen epärehellisesti hänen selkänsä takana. Salaisuuksien pitäminen onkin usein ensimmäinen askel kohti horjuvaa luottamusta.

5. Keskustelkaa avoimesti

Varmistukaa kumppanisi kanssa siitä, että pystytte kommunikoimaan toistenne kanssa avoimesti ja ilman häpeän tunteita vaikeistakin aiheista. On tärkeää pysyä rauhallisena, vaikka asiat, joista rakkaasi sinulle kertoo, eivät sillä hetkellä miellyttäisikään sinua.

Jakakaa avoimesti toisillenne suurimmat tulevaisuuden haaveenne ja pahimmat pelkonne. Tällä tavalla rakennatte yhteistä tulevaisuutta ja toiveenne nivoutuvat luontevasti yhteen. Avoin keskusteluyhteys muodostaa välillenne vahvan luottamuksen, joka todennäköisesti takaa myös sen, että kumpikaan teistä ei hairahda uskottomuuden polulle.

Lue myös: 8 yleistä uskomusta pettämisestä, jotka eivät todella pidä paikkaansa

Lue myös: Kumpi on pahempaa: Henkinen vai fyysinen pettäminen?

Lue myös: Miksi mies pettää? Viisi yleisintä syytä listattiin

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat