Kuva: Fotolia

Luottaako kumppanisi sinuun? Hälyttävät merkit siitä, että ei

03.08.2017 16:15 - Senja Rapila

Vaikka kaikki näyttäisikin olevan päälisin puolin hyvin, saattaa suhteessa vallita luottamuspula.

Millaisista merkeistä tunnistaa, jos kumppani ei luota? Pienetkin asiat voivat herättää epäilyksen, mutta erityisesti kolmesta asiasta kannattaa huolestua.

Voit katsoa Elite Daily -julkaisun listaamat merkit alapuolelta.

1. Hän ei suostu keskustelemaan raha-asioista.

Jossain vaiheessa parisuhdetta on luonnollista, että ajaudutaan keskustelemaan molempien raha-asioista. Jos kumppanisi ei kuitenkaan puhu sinulle omasta taloudellisesta tilanteestaan tai työstään, voi se kertoa, että hän ei luota sinuun.

Tällaisten asioiden jakaminen nimittäin vaatii todella suurta luottamusta toiseen henkilöön. Toisen kanssa tulisi voida keskustella taloudellisista asioista, varsinkin jos suunnittelee yhteistä tulevaisuutta.

2. Hän tukahduttaa sinut huomiollaan.

Asiantuntijat vihjaavat, että mikäli kumppanisi hukuttaa sinut huomioon, voi se olla merkki luottamuksen puutteesta. Tämä voi vaikuttaa aluksi mukavalta ja ihanalta, mutta sen tulisi herättää epäilyjä. Terveessä parisuhteessa molemmat osapuolet vaalivat omaa itsenäisyyttään ja haluavat viettää aikaa myös erillään.

Jos siis kumppanisi haluaa olla seurassasi minne ikinä menitkin, hän ei luota sinuun. Hän haluaa todennäköisesti olla varmistamassa sen, ettet flirttaile muiden kanssa tai vaihda häntä keneenkään muuhun.

3. Hän puhuu pahaa muista miehistä/naisista, joita pitää uhkana.

Kumppani, joka ei luota toiseen, saattaa puhua yllättävänkin paljon pahaa henkilöistä, jotka kokee uhaksi omalle suhteelleen. Hänen epävarmuutensa kumpuaa nimittäin luottamuksen puutteesta.

Kumppani, joka luottaa sinuun, ei hauku muita tai pyydä sinua poistamaan henkilöitä Facebook-kavereistasi, koska kokee heidät uhkana. Hän ei myöskään pyydä sinua hankkiutumaan eroon entisistä kumppaneistasi, jotka saattavat olla vielä ystäviäsi, koska hän ymmärtää että sinullakin on oma historiasi.

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Elätkö etäsuhteessa? 9 tapaa vahvistaa rakkautta välimatkasta huolimatta

Lue myös: Oletteko tulleet riippuvaisiksi parisuhteestanne? 3 hälyttävää merkkiä

Lue myös: Oman parisuhteen kyseenalaistaminen on normaalia - 4 kysymystä, jotka saattavat pyöriä mielessä

Lue myös: Kuinka monta suhdetta tarvitaan ennen "sen oikean" löytämistä? Tutkimus selvitti

Kilpailut

Uusimmat