Kuva: Fotolia

Huono rakkausonni seuraa kolmea horoskooppimerkkiä tänä vuonna - katso, oletko yksi heistä

08.01.2018 21:15 - Senja Rapila

Vuonna 2018 monet horoskooppimerkin edustajat oppivat, kuinka oppivat elämään itselleen täyttä elämää.

Aiemmin kerroimme siitä, mille viidelle horoskooppimerkille tämä vuosi tulee olemaan rakkauden vuosi. Jotkut horoskooppimerkeistä eivät kuitenkaan ole onnekkaita rakkaudessa tänä vuonna, sen kertoo Elite Daily -julkaisu.

Voit katsoa vuonna 2018 sydänsuruja kokevat horoskooppimerkit alapuolelta.

1. Kaksoset

Tänä vuonna sinun tulee oppia olemaan sinut itsesi kanssa, et voi ratsastaa elämääsi toisen ihmisen tukiverkossa. Kaksosena etsit jatkuvasti itseäsi toisesta ihmisestä ja kun rakastut, saatat huomaamattasi muuttaa itseäsi enemmän rakkautesi kohteen kaltaiseksi. 

Vuonna 2018 opit, kuinka teet itsestäsi kokonaisen. Matka voi olla pitkä, vaikea ja yksinäinen, mutta se on kaikki sen arvoista. Muista kuitenkin se, että olet jatkuvasti askel lähempänä sielunkumppanisi tapaamista, vaikka tämä vuosi ei olisikaan sinulle rakkauden kannalta onnekas.

2.Vaaka

Tämä on se vuosi kun opit, että vaikka kuinka yrittäisit tasapainottaa painoja, elämä ei ole aina reilua. Vuonna 2018 huomaat, että sisäinen tasapainosi saattaa heitellä ja sinun tulisikin keskittyä itsesi tasapainottamiseen. 

(kuva: Fotolia)

Tulevan vuoden koettelemukset tulevat viemään voimia. Menetät ehkä uskosi rakkauteen tai muihin asioihin, jotka ovat yleensä aina olleet puolellasi. Vaikka rakastat elää täydellisessä harmoniassa, tulisi sinun muistaa, että et voi olla aina kiltti: joskus sinun tulee taistella sisäisen tasapainosi puolesta. Sitten vasta kun pystyt olla harmoniassa omien sisäisten demoniesi kanssa, pystyt säteillä sitä myös ulkopuolelle.

3. Skorpioni

Useimmiten sinä olet itse se, joka rikkoo sydämesi, vaikka olisikin useimmiten helpompaa syyttää kaikkia muita asiasta. Vuoden alussa huomaat kyllästyneesi siihen, että satutat itsesi jatkuvasti, jonka vuoksi käytöksesi saattaa ajaa kaikki pois luotasi. Jos et valjasta tätä tuhoisaa energiaa hyötykäyttöön, voit satuttaa sillä eniten itseäsi.

Vahvuutesi on kuitenkin uudistumisen voima. Tänä vuonna sinun tulee tehdä tilaa uudelle ja leikata elämästäsi kuihtuneet oksat pois. Ole kuitenkin varovainen karsiessasi oksia elämäsi puusta - jotkut oksat eivät välttämättä ole vielä kuolleita. 

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Millä tavalla osoitat rakkautesi ilman sanoja? Horoskooppisi paljastaa

Kilpailut

Uusimmat