Sukkien haistelu ja likakalsareiden piilottaminen eivät ole puolisoiden mieleen.
Jukka Pojan mukaan kappaleiden kirjoitustyö on ryppyotsaista työtä. Hän myöntää suhtautuvansa asiaan ajoittain lapsellisen tarkasti.
Hintikan ja Ile Uusivuoren arki on kiireistä, mutta parisuhde aikaa on löytynyt Hintikan lanseeraman termin avulla.
Esimerkiksi herkkä ja empaattinen rapu löytää helposti elämäänsä merkityksellisiä ihmissuhteita.
Situationshipissä yhteistä tulevaisuutta ei suunnitella.
Hintikka ja Ile Uusivuori ovat olleet yhdessä noin 15 vuotta.
Kesäromanssi tempaa monet mukaansa - näitä vinkkejä kannattaa silmäillä, jos toivoo suhteen kestävän vielä pimenevissä illoissakin.
Esimerkiksi herkkä ja empaattinen rapu löytää helposti elämäänsä merkityksellisiä ihmissuhteita.
Joskus on hyvä ajatella pelkästään itseään.
Yhdessä tekeminen on tärkeässä asemassa.
Toisen puolesta kannattaa tehdä pieniä asioita, jotta kumppani tuntee itsensä halutuksi.
Tärkeää on se, että suhteen molemmat osapuolet ovat sitoutuneita välien korjaamiseen.
Pariskunta on pitänyt yhtä nyt vuoden ajan.
Voice.fi kertoo sinulle joka kuukausi, mitä tähtimerkit lupaavat elämääsi. Uudet horoskoopit julkaistaan kuukauden viimeisenä päivänä. Helmikuussa kurkistetaan vuoden 2021 rakkauselämään.
Esimerkiksi riidellessä on hyvä muistaa etsiä ratkaisuja parisuhteen hyväksi, eikä tavoitella viimeistä sanaa itselleen.
Ihastuminen voi tapahtua nopeastikin mutta useat ovat sitä mieltä, että rakkaus ottaa oman aikansa.