Kuva: Shutterstock

Suomalaisnainen joutui mielentilatutkimukseen Vietnamissa - oli ehtona naimisiinmenolle

01.03.2018 10:45 - Henna Koste

Vietnamissa hääjärjestelyt ovat hyvin erilaiset kuin Suomessa.

Naimisiinmeno on hyvin erilaista eri kulttuureissa. Vietnamissa Nha Trangissa asuva suomalainen Linda elää uudessa kotimaassaan tulevan miehensä perheen luona. Linda tapasi miehensä aikoinaan ulkomaan matkallaan. Seikkailunhaluinen nainen halusi mennä sukeltamaan. Sukellusopas vei lopulta jalat alta. Nyt pariskunnan häät ovat aivan nurkan takana.

Ennen avioliiton solmimista Lindan ja hänen sulhonsa on kuitenkin pitänyt käydä muun muassa paikallisissa mielentilatutkimuksessa. 

- Parhaillaan olemme keskellä paperisotaa. Jos vietnamilainen menee ulkomaalaisen kanssa naimisiin, molempien pitää käydä mielentilatutkimuksissa. Kävimme mielisairaalassa kaksi viikkoa sitten. Saimme paperit, joissa lukee, että henkilö on normaali ja saa mennä naimisiin, Linda kertoo.

Mielentilatutkimuksissa kysyttiin muun muassa mitä eroa on sitruunalla ja appelsiinilla. Mitä muita hämmentäviä kysymyksiä mielisairaalassa tiedusteltiin? Kuuntele koko jakso täältä.

Cafe au lait -sarjassa pureudutaan suomalaisnaisten elämään ulkomailla. Suositussa podcastissa Suomessa asuva Lilli ja Ranskassa asuva Helena istahtavat virtuaaliseen kahvipöytään eri puolilla maailmaa asuvien suomalaisten kanssa.

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Lue myös: Jarnon yritys vastaa mielenterveyshaasteisiin - japanilaiset suurin asiakasryhmä

Kilpailut

Uusimmat