Kuva: Shutterstock

9 seikkaa jotka paljastavat, että ystävyytenne on vahvempi kuin koskaan – samaistutko?

07.03.2018 12:15 - Emmi Moilanen

Yksi vahvan ystävyyden merkki on se, että toiselle pystyy kertomaan rehellisen mielipiteensä myös vaikeissa tilanteissa.

Pitkän ystävyyssuhteen aikana toisen oppii yleensä tuntemaan läpikotaisin. Tällaisia elämänmittaisia ihmissuhteita kannattaakin vaalia tarkkaan ja tehdä töitä sen eteen, että kiireistä tai erilaisista elämäntilanteista huolimatta hyvät kaverit pysyvät rinnallasi.

Elite Daily kokosi yhteen seikat, jotka paljastavat ystävyyssuhteenne olevan vahvempi kuin olette ehkä huomanneetkaan.

Kuulostavatko nämä tutuilta?

1. Hän on ensimmäinen ihminen, jolle laitat viestin heti, kun sinulla on jotain kerrottavaa.

2. Nähdessänne pitkästä aikaa jatkatte keskustelua aivan kuin ette olisi viettäneet aikaa erossa lainkaan.

3. Aistit heti kun ystäväsi mieltä vaivaa jokin, ilman, että hänen tarvitsee edes mainita siitä sinulle.

4. Teillä on hulvattoman hauskaa yhdessä myös silloin, kun ette oikeastaan tee edes mitään.

5. Nauratte edelleen vanhoille sisäpiirivitseille, mutta samalla keksitte jatkuvasti uusia vitsailun aiheita.

6. Pystytte kertomaan toisillenne rehellisen mielipiteenne myös vaikeissa tilanteissa.

7. Teitä hymyilyttää, kun vietätte aikaa yhdessä.

8. Haastatte toisianne kokeilemaan uusia harrastuksia ja poistutte mukavuusalueeltanne yhdessä.

9. Tuotte toistenne parhaimmat puolet esiin.

Lue myös: Miten saada uusia ystäviä kuntosalilta? Asiantuntija vinkkaa

Lue myös: Mitä rakkaus on? Seikat, joihin jokainen rakastunut voi samaistua

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat