Ystävyyssuhteen ei kuuluisi toistuvasti aiheuttaa mielipahaa, aiheuttaa huonommuuden tunnetta tai syödä voimavaroja.
Suhteet
noin vuosi sitten
Vaikka ystävyyden katkaiseminen on vaikeaa, ei omia rajojaan kannata venyttää loputtomasti.
Suhteet
yli 2 vuotta sitten
Ystävyyssuhteen ei kuuluisi toistuvasti aiheuttaa mielipahaa, aiheuttaa huonommuuden tunnetta tai syödä voimavaroja.
Suhteet
yli 2 vuotta sitten
Sieppi kertoo, että hänellä oli aluksi Karvisesta tietynlainen mielikuva, joka äkkiä osoittautukin aavistuksen virheelliseksi.
Viihde
yli 2 vuotta sitten
Kumppaneiden kavereihin tutustuminen ei mene aina ihan kuin elokuvissa.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Testi paljastaa muun muassa sen, millaiset piirteet korostuvat sinussa ystävänä.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Vaikka joulua juhlitaan tänä vuonna vain pienessä piirissä, laatuaikaa ystävien ja läheisten kanssa ei tarvitse jättää väliin.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
Esimerkiksi kokkailu ja illallistreffit onnistuvat erinomaisesti myös videon välityksellä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Osoita valaisimella, että ystäväsi on mielessäsi.
Koti
yli 5 vuotta sitten
Ikimuistoinen ilta voi järjestyä hyvässä seurassa myös rennosti sohvannurkassa.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Unessa riita ystävän kanssa voi merkitä sitä, että olet tosiasiassa pettynyt omaan toimintaasi.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Bustle-sivusto kokosi yhteen puheenaiheet, jotka syventävät ystävyyssuhdetta nopeasti.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Asiantuntija on sitä mieltä, että esimerkiksi ystävien hyvät elämäntavat tarttuvat todennäköisesti myös omaan arkeemme.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on asiantuntijoiden mukaan se, että ystävän yhteydenotot alkavat aina vain avunpyynnöllä.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Kuinka paljon ihmissuhteesi kuormittavat sinua? The Telegraph uutisoi kiinnostavasta tutkimuksesta, jonka mukaan asialla on vaikutusta vaihdevuosiisi.
Terveys ja hyvinvointi
yli 6 vuotta sitten
Ystävät ovat lojaaleja toisilleen ja muistavat pysyä vaikeissakin tilanteissa avarakatseisina, eivätkä tuomitse toista liian helposti.
Suhteet
yli 6 vuotta sitten