Kuva: Shutterstock

Vietä laatuaikaa ystävän kanssa välimatkasta huolimatta - 5 ihanaa ideaa lomapäiviin

24.12.2020 15:15 - Emmi Moilanen

Vaikka joulua juhlitaan tänä vuonna vain pienessä piirissä, laatuaikaa ystävien ja läheisten kanssa ei tarvitse jättää väliin.

Koronatilanteen takia tänä vuonna joulua juhlitaan vain pienessä piirissä, ja yhteydenpito ystävien ja sukulaisten kanssa tapahtuu puhelimen ja netin välityksellä. Yhteistä laatuaikaa voi viettää välimatkasta huolimatta ja kokosimme yhteen ideat, joiden myötä pääset nauttimaan ystävien seurasta myös loppuvuoden loma-aikana.

Voit lukea listauksen alta.

1. Järjestäkää loman kunniaksi leffamaraton

Voitte sopia yhdessä ystävien kanssa listan elokuvista, jotka katselette ja kokoonnutte aina yhden elokuvan jälkeen vaihtamaan ajatuksia esimerkiksi viestisovellukseen. Jos katsotte kaikki elokuvaa tahoillanne samanaikaisesti, voitte vaihtaa ajatuksia jonkin sovelluksen välityksellä reaaliajassa.

2. Kokoontukaa virtuaaliseen viinin- tai glögin maisteluun

Sopikaa jälleen etukäteen juotavat, joita yhdessä maistelette esimerkiksi Zoomin välityksellä. Jokainen voi valita myös vain yhden tai kaksi juomaa, jonka tahollaan pisteyttää. Voitte näin ollen valinta vaikkapa ystäväporukkanne vuoden viinin tai mieluisimman glögin.

3. Kootkaa jaettu loman ajan soittolista

Jokainen ystäväporukastanne voi lisätä listaan omat joululaulusuosikkinsa sekä unohtumattomimmat bilebiisit.

4. Ilahduta ystäviä ja läheisiä leipomuksin

Vaikka joulun ja pyhien viettoa ei suurella joukolla tänä vuonna suositella, voit levittää hyvää mieltä ja muistaa lähimmäisiäsi herkullisilla leivonnaisilla – vaikkapa omalla bravuurillasi. Soita ovikelloa ja jätä herkut ovelle, jolloin fyysiset kohtaamiset jäävät minimiin.

5. Lähde jouluvalokierrokselle yksin tai yhdessä

Jos suunnitelmissa on tavata vain yhtä tai kahta ystävää kerralla, sopikaa tapaaminen ulos ja lähtekää kävelylle. Voitte samalla bongailla asuinalueenne jouluvalaistuksia ja kävelykierroksen kruunaa evääksi mukaan otettu lämmin juoma.

Tämä idea on loistava valinta myös niille illoille, kun vietät aikaa yksin vain omassa seurassasi.

Lue myös: Lääkäri päivitti rakastetun joululaulun hauskasti korona-aikaan: "Ei koskea saa, ei halata saa"

Lue myös: Ota omaa aikaa 7 päivän rentoutumishaasteen avulla – aloita jo tänään!

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat