Kuva: Shutterstock

Häät suunnitteilla? Kysymykset, joihin pariskunnan tulisi vastata ennen avioliittoa

18.04.2018 09:15 - Emmi Moilanen

Avioliittoon astuessa osaksi elämää tulevat usein myös kumppanin sukulaiset ja ystävät.

Avioliiton myötä sitoutuu kumppaniinsa, mutta todennäköisesti myös hänen perheensä ja ystävänsä astuvat osaksi elämääsi. Ennen alttarille astelua on tärkeää keskustella esimerkiksi siitä, oletteko valmiit muuttamaan toiselle paikkakunnalle jommankumman työn perässä, vaikka tukiverkosto jäisikin toiseen kaupunkiin.

Your Tango -sivusto listasi kysymykset, joista jokaisen pariskunnan tulisi keskustella vakavasti ennen avioliittoon astumista.

Kysykää itseltänne nämä asiat:

1. ”Millä tavalla aiomme hallita raha-asioitamme ja ovatko näkemyksemme asiasta yhteneväiset?”

2. ”Ryhdymmekö säästämään tavoitteellisesti?”

3. ”Aiommeko hankkia lapsia?”

4. ”Millaiset ovat kasvatusperiaatteemme?”

5. ”Jos toinen jää huolehtimaan kotiin lapsista, kuinka pärjäämme taloudellisesti?”

6. ”Olemmeko valmiit muuttamaan toiselle paikkakunnalle yhdessä jommankumman työn perässä?"

7. ”Olemmeko tyytyväisiä seksielämäämme?”

8. ”Millaiset välit haluamme pitää sukulaisiimme ja kuinka usein tapaamme heitä?”

9. ”Tarvitsemmeko lastenhoitoapua työelämään palatessamme?”

10. ”Olemmeko tyytyväisiä toistemme elintapoihin?”

11. ”Kun kohtaamme vastoinkäymisiä, mitkä ovat selviytymiskeinomme?”

12. ”Tulemmeko toimeen myös toistemme ystäväpiirin kanssa?”

13. ”Jaammeko samat arvot ja toiveet?”

14. ”Kunnioitammeko toistemme perheitä ja erityisesti vanhempia?”

15. ”Jos jommankumman vanhemmat sairastuvat ja tarvitsevat apua, millä tavalla olemme valmiita huolehtimaan heistä?”

16. ”Missä olemme viiden, kymmenen ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua?”

17. ”Kuinka tärkeäksi priorisoimme yhteisen laatuajan viettämisen?”

18. ”Luotammeko toistemme sitoutuneisuuteen?”

Lue myös: Miehet kertovat: Salaisuudet, jotka tekevät avioliitosta onnellisen

Lue myös: Pitäisikö polttarivieraiden päästä häihin? Morsian vastaa, miksi ei

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat