Kuva: Shutterstock

6 arkipäiväistä tapaa, jotka laskevat itsetuntoasi - oletko sortunut?

08.06.2018 17:45 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi omista mielipiteistä vaikeneminen jatkuvasti voi saada itsetuntosi laskemaan.

Itsetunto on asia, jota voimme työstää ja vahvistaa läpi elämän. Aina emme kuitenkaan tule itse havainneeksi arkipäiväisiä tapoja ja käytösmalleja, joilla saatamme tehdä hallaa itsetunnollemme. Lue alta Elite Daily -sivuston kokoama listaus tavoista, joiden myötä saatat jopa tiedostamattasi heikentää minäkuvaasi.

Tavat, jotka laskevat itsetuntoa:

1. Jäät tilanteisiin ja ihmissuhteisiin, joihin joissa et ole tyytyväinen ja onnellinen. Muista, että ihmissuhteet perustuvat vastavuoroisuudelle, eikä vastuu niiden ylläpitämisestä lepää vain sinun harteillasi.

2. Et uskalla ilmaista mielipiteitäsi ja vaikenet usein tilanteissa, joissa sinulla olisi paljon sanottavaa. Jos esimerkiksi koet jonkun toisen käyttäytyvän epäkunnioittavasti sinua kohtaan, vedä hänet sivuun ja kysy, mistä oikein on kyse. Itsensä puolustaminen ja omien mielipiteiden esiintuominen nimittäin voi olla helpompaa kahdestaan kuin suuren ihmisjoukon keskellä.

3. Vertailet itseäsi jatkuvasti muihin. Elite Dailyn artikkelissa todetaan, että negatiivinen puhe itseään kohtaan voi laskea merkittävästi itsetuntoa ja lisätä esimerkiksi ahdistuneisuutta. Vertailun sijaan yritä keskittyä omiin vahvuuksiisi, joita kehittämällä saat onnistumisen kokemuksia ja itsevarmuutesi kasvaa samalla.

4. Laitat aina muiden tarpeet omiesi edelle. Toisten tarpeista huolehtiminen on erinomainen keino osoittaa arvostusta ja kiintymystä. Tällä voi olla kuitenkin heikentävä vaikutus itsetuntoosi, jos et ole määritellyt omia rajojasi ja unohdat antaa itsellesi omaa aikaa.

5. Odotat asioiden tapahtuvan itsestään ja otat harvoin ohjat omiin käsiisi. Voit ryhtyä harjoittaman rohkeutta pienillä teoilla ja ilmoittautua esimerkiksi kielikurssille, josta olet jo pitkään haaveillut.

6. Olet todella kriittinen itseäsi kohtaan. Kuten itsensä vertaileminen muihin, myös liiallinen itsekriittisyys laskee itsetuntoa. Kriittisyydestä voi olla vaikea päästää irti, mutta tärkeää olisi muistaa se, että harvoin kukaan muu tuomitsee sinua yhtä rankasti kuin sinä itse.

Lue myös: Onko itsetuntosi kokenut kolauksen? Psykologin 5 vinkkiä sen palauttamiseen

Lue myös: Miettiikö kumppanisi eroa? Hälytysmerkit, jotka paljastavat hiipuvan rakkauden

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat