Kuva: Shutterstock

"Hän rakastui isoveljeeni" - Sydäntäsärkevät erotarinat koottiin yhteen

17.07.2018 21:15 - Emmi Moilanen

Parisuhteen päättyminen on aina surullinen vaihe elämässä. Joskus erotilanne kuitenkin painuu mieleen erityisen kauheana kokemuksena.

Parisuhteen päättyminen on usein surullinen vaihe elämässä, josta toipuminen vie oman aikansa. Joskus kuitenkin erotilanne painuu mieleen erittäin tuskallisena kokemuksena. Insider keräsi yhteen Reddit-käyttäjien kokemuksia sydäntä särkevistä eroista. Suomensimme parhaimmat kertomukset alle.

“Hirvein viikko elämästäni”

“Tyttöystäväni opiskeli ulkomailla. Lähdin tapaamaan häntä ja olin säästänyt useita kuukausia, jotta saisin lentolipun ostettua. Saapuessani hän melkein heti ilmoitti, että oli tavannut jonkun toisen. Lippu oli tietenkin halvin, enkä saanut siirrettyä lentoani, joten piti viettää viisi päivää sydän särkyneenä kaupungissa, jossa en osannut kieltä. Hirvein viikko koko elämästäni.”

Vaihto tasan 10 vuotta nuorempaan

“Viikko neljännentoista hääpäivämme jälkeen (15 vuotta yhdessä) aviomieheni tulee kotiin veljensä luota, jota oli tapaamassa. Mies ilmoittaa jättävänsä minut veljensä tyttöystävän takia. Tunsin naisen, olimme ystäviä ja olimme viettäneet perhelomia ja juhlapäiviä yhdessä. Bonuksena: hän on päivälleen 10 vuotta nuorempi kuin minä.

Koska mies ei ollut työskennellyt vähään aikaan, hänellä ei ollut varaa muuttaa pois, joten hän jäi asumaan vielä kuukaudeksi. Mies chattaili Facebookissa naisen kassa ja jätti keskustelut auki, puhui puhelimessa minun ja tyttäreni kuullen jne… Kauhein kuukausi elämästäni.”

Lauseen arvuuttelu pelatessa hirsipuuta

“Pelasimme hirsipuuta. “Haluan olla sinkku,” oli lause, jota jouduin arvailemaan. Tarpeetonta sanoa, että itkin koko matkan kävellessäni kotiin.”

Monta viestinviejää

”Tyttö laittoi siskopuolensa soittamaan vanhempieni puhelimeen (en omistanut silloin kännykkää) ja ilmoittamaan, että haluaa erota kanssani. Paitsi että isäni vastasi puhelimeen ja siskopuoli oli todennut, että suhde on ohi. Isäni vastasi, että luultavasti haluat jutella poikani kanssa. Jälkeenpäin ajatellen, tuohan on aika hulvatonta.”

Facebook-status muuttui yllättäen

“Eksäni erosi minusta seitsemän vuoden yhdessäolon jälkeen muuttamalla Facebook-statuksensa sinkuksi. Se oli kylmää, mutta myös nöyryyttävää koska suurin osa ystävistämme tiesi erosta ennen minua. Vuosi oli 2009. Olen kasvanut paljon tuon eron jälkeen ja olen onnellinen uuden ihmisen kanssa. Kaikki kääntyi parhain päin.”

”Kumppani rakasti isoveljeäni”

”Kolmen vuoden jälkeen tyttöystäväni päätti kertoa minulle, että ainoa syy miksi hän oli kanssani, on se, että hän on rakastunut isoveljeeni ja halusi nähdä häntä. Veljelläni ei ollut aavistustakaan asiasta ja oli yhtä raivoissaan kuin minäkin.”

Täydellinen katoaminen

"Minut vain hylättiin, ilman sanoja, selityksiä, varoitusta tai vastauksia. Yhtenä päivänä onnellisesti suunnittelen tulevaisuutta mieheni kanssa, seuraavana päivänä hän on poissa ja katkaisi kaikki yhteydet. Minusta mikään ei olisi voinut olla enää kauheampaa.”

Lue myös: Vaikea ero takana? 10 parasta vinkkiä erosta selvitymiseen

Lue myös: Ero ei ole maailmanloppu - ajatukset, jotka jokaisen kannattaa sisäistää

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat