Eron jälkeen on mahdollista, että toinen osapuoli jää kaipaamaan pitäksi aikaa tarkempaa selitystä suhteen päättymiselle.
Ensirakkaus pysyy mielessä usein ikuisesti.
Vaikka parisuhteen päättäminen tuntuisikin kivuliaalta tulisi aina muistaa se, että irti päästäminen on mahdollista.
Eräs yksinkertaisimmista keinoista helpottaa surua on piilottaa kumppanin päivitykset näkyviltä sosiaalisessa mediassa.
On todennäköistä, ettei petetyksi tullut osapuoli olisi voinut estää tapahtunutta.
Parisuhteen päättyminen on aina surullinen vaihe elämässä. Joskus erotilanne kuitenkin painuu mieleen erityisen kauheana kokemuksena.
Eräs suurimmista hälytysmerkeistä on se, että kumppanisi on lakannut kuuntelemasta sinua, eikä ota enää mielipiteitäsi huomioon samalla tavalla kuin ennen.
Menneisyyden muistoissa eläminen ja katkera mieliala ovat seikkoja, jotka voivat paljastaa eron olevan teille parempi vaihtoehto.
Yksi suurimmista hälytysmerkeistä on se, jos välttelet nykyisin jopa ystäviesi seuraa.
Härällä kestää usein kaikkein kauimmin päästä yli erosta.
Vaikea ero voi opettaa sinulle paljon itsestäsi. Parisuhteen päättymisen myötä opit tunnistamaan myös sen, ketkä ovat todellisia ystäviäsi.
Läheisyydenkaipuu ja itsensä syyllistäminen ovat seikkoja, jotka voivat hidastaa erosta toipumista merkittävästi.
Suurien elämänmuutosten tekeminen ei kannata heti eron jälkeen. Itseään kannattaa myös välillä muistuttaa siitä, minkä takia eropäätös on tehty.
Kumppanin jatkuvasti vaihtelevat mielialat voivat kieliä siitä, että hän käy sisäistä kamppailua itsensä kanssa.
Pettäminen ja liika kontrolloivuus ovat koituneet parisuhteiden kohtaloksi.
Muiden auttaminen tai lisääntynyt vastuun kantaminen töissä voivat tuoda helpotusta pahimman surun keskellä.