Kuva: Shutterstock

Miksi olo on jatkuvasti epävarma parisuhteessa? Psykologit selittävät yleistä ilmiötä

19.12.2018 21:45 - Emmi Moilanen

Psykologi Carla Marie Manly muistuttaa Bustlen haastattelussa, että epävarmuuden kokeminen parisuhteessa on hyvin yleistä.

Epävarmuus on kalvava tunne, jonka takia saatamme kyseenalaistaa oman viehätysvoimamme ja esimerkiksi sen, teemmekö parisuhteen hyvinvoinnin eteen riittävästi asioita. Bustle haastatteli psykologi Katie Leikamia, jonka mukaan yksi suurimmista epävarmuuden aiheuttajista parisuhteessa on pelko siitä, ettei kumppani ole enää riittävän kiinnostunut jatkaakseen suhdetta.

- Kriittinen asenne omaa itseä kohtana ja esimerkiksi median luomat paineet aiheuttavat tätä huolta, hän kertoo.

Bustle selvitti myös, mitkä muut tekijät ovat yleisiä epävarmuuden aiheuttajia parisuhteessa.

Epävarmuus on hyvin yleistä

- Epävarmuutta on normaalia kokea parisuhteessa, erityisesti jos suhde on tuore, muistuttaa psykologi Carla Marie Manly.

- Kun parisuhde on asettunut uomiinsa ja arki tasoittunut, yleensä myös epävarmuuden tunteet vähenevät, hän jatkaa.

Useat pelkäävät olevansa taakka kumppanille

On hyvä muistaa, että parisuhteessa on sallittua hakea tarvittavaa tukea vaikeissa elämäntilanteissa.

- Epävarmuutta synnyttää usein myös se, että toinen osapuoli pelkää olevansa taakaksi kumppanilleen, Usein tunne iskee niissä tilanteissa, kun kumppanin tukea tarvitsee normaalia enemmän, Leikam kertoo.

Myös pelko riittämättömyydestä voi johtaa epävarmuuteen

- Ihmiset eivät yleensä pysy suhteessa, jos kokevat tyytymättömyyttä. Joten jos olette yhä yhdessä, todennäköistä on se, että tarpeenne kohtaavat melko hyvin ja olet tarpeeksi kumppanillesi, Leikam lohduttaa.

Pelko siitä, että kumppani jättää toisen takia

Pelko on yleinen erityisesti sellaisten ihmisten kohdalla, jotka ovat kokeneet aiemmin parisuhteen päättymisen kolmannen osapuolen takia. Leikam kuitenkin muistuttaa, että pelolle ei tulisi antaa liikaa valtaa.

- On tärkeää muistaa, että kumppanisi on valinnut sinut. Hänellä on ollut mahdollisuus valita ja kumppani on ollut sitä mieltä, että olet paras elämänkumppani. Yleensä voi luottaa siihen, että aika paljon saa tapahtua, jotta tällainen side muuttuisi.

Pohdi, ruokkiiko sosiaalinen media epävarmuuttasi

- Muista, että sosiaalinen media saattaa antaa vääristyneen kuvan siitä, että kaikkien muiden parisuhteet ovat aina ruusuilla tanssimista ja ihania aamiaishetkiä sängyssä, toteaa psykoterapeutti Steven Reigns.

Lue myös: Asiat, joita ei koskaan tulisi sietää parisuhteessa - oletko sortunut?

Lue myös: 10 asiaa, jotka hyvinvoiva parisuhde tarvitsee - toteutuvatko omassa suhteessasi?

Lue myös: Onko suhteesi myrkyllinen, vaikka et sitä itse huomaa? Terapeutti paljastaa huolestuttavat merkit

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat