Kuva: Shutterstock

Moni unohtaa oman ajan ja itsensä hemmottelun tärkeyden - lue vinkit, joita jokaisen tulisi kokeilla

28.03.2019 09:45 - Emmi Moilanen

Alati kasvavan tehtävälistan sijaan on joskus hyvä listata myös saavutuksia ja niitä seikkoja, joista olet itsestäsi ylpeä.

Aina silloin tällöin kohtaamme elämässä ajanjaksoja, jolloin oman ajan tarve ja rentoutumisen tärkeys korostuu. Työstressi tai ihmissuhdepulmat ovat yleisiä syitä sille, miksi mieli on matala. Pure Wow -sivusto kokosi yhteen keinot, joilla hemmottelet itseäsi ranka ajanjakson keskellä. Suomensimme parhaimmat vinkit alle.

Oletko jo kokeillut näitä?

Osta itsellesi kimppu kukkia. Esimerkiksi neilikat säilyvät maljakossa hyvinä pitkään, kunhan muistat vaihtaa kukille säännöllisesti raikasta vettä.

Ota pitkä ja kuuma suihku. Hemmottele itseäsi lopuksi hiustenpesun jälkeen rentouttavalla päähieronnalla.

Sen sijaan että keskittyisit listaamaan asioita, joita sinun pitäisi vielä tehdä, kirjoita ylös asioita, jotka olet jo saavuttanut ja joista olet ylpeä.

Jos kaipaat omaa aikaa siksi, että olet normaalia stressaantuneempi, peru hyvällä omalla tunnolla kalenteristasi sellaiset menot, jotka eivät ole pakollisia.

Jos vain on mahdollista, vietä aikaa lemmikkieläintä silitellen ja paijaten.

Stressiä voi lievittää tehokkaasti myös pieni hengähdystauko sosiaalisesta mediasta.

Hemmottele itseäsi ruualla ja kokkaa ateria, joka oli suosikkisi lapsena.

Tee itsellesi hyvän mielen soittolista.

Hanki itsellesi värityskirja ja värikynät. Värittäminen toimii erinomaisena rauhoittumiskeinona esimerkiksi hektisen työpäivän jälkeen.

Lue myös: Kärsitkö mielialan vaihtelusta tai stressistä? 5 ruoka-ainetta, jotka lievittävät oloasi

Lue myös: Milloin stressi on vaarassa muuttua ahdistuneisuudeksi? Tunnista vakavat hälytysmerkit

Lue myös: Krapulasta eroon meditaation avulla? Asiantuntijan mukaan toimii minuuteissa

Lähde: Pure Wow

Kilpailut

Uusimmat