Lopahtavatko voimasi aina iltapäivällä? Asiantuntijoiden 14 neuvoa iltapäiväväsymyksen selättämiseen
Kärsitkö iltapäiväväsymyksestä? Kokeile näitä temppuja.
Terveys ja hyvinvointi
noin vuosi sitten
Viimeisessä asennossa rentoudutaan selinmakuulla noin kymmenen minuutin ajan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 2 vuotta sitten
Puhelimen sulkeiminen, lempielokuva ja kupillinen kuumaa teetä saavat olon nopeasti rentoutumaan.
Koti
yli 2 vuotta sitten
Yksi odottaa aktiivista reippailulomaa, kun taas toisen akkuja lataa parhaiten täydellinen tekemättömyys.
Ilmiöt
yli 2 vuotta sitten
Kun keskittyy hetkeen, rauhoittuvat ajatukset kuin itsestään.
Terveys ja hyvinvointi
yli 2 vuotta sitten
Iltaisin tehdyt venytykset saavat myös mielen rauhoittumaan.
Terveys ja hyvinvointi
yli 2 vuotta sitten
Esimerkiksi läheisten seurassa vietetty aika tai hyvällä ruualla herkuttelu rentouttavat niin lomalla kuin arkenakin.
Suhteet
yli 2 vuotta sitten
Hintikan kaunis kirjoitus on saanut paljon kehuja.
Viihde
yli 3 vuotta sitten
Päiväkirjan kirjoittaminen, hulvattomat komediat ja treenaaminen lievittävät stressiä nopeasti.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Esimerkiksi läheisten seurassa vietetty aika tai hyvällä ruualla herkuttelu rentouttavat niin lomalla kuin arkenakin.
Suhteet
yli 3 vuotta sitten
Moni unohtaa oman ajan ja itsensä hemmottelun tärkeyden - lue vinkit, joita jokaisen tulisi kokeilla
Alati kasvavan tehtävälistan sijaan on joskus hyvä listata myös saavutuksia ja niitä seikkoja, joista olet itsestäsi ylpeä.
Suhteet
yli 4 vuotta sitten
ASMR-videot ovat saavuttaneet suuren suosion.
Ilmiöt
yli 4 vuotta sitten
Yöunien laatuun on mahdollista vaikuttaa pienilläkin teoilla.
Terveys ja hyvinvointi
yli 4 vuotta sitten
Rentoutua voi esimerkiksi treenaamalla tai tekemällä herkullisia leipomuksia.
Terveys ja hyvinvointi
yli 4 vuotta sitten
Puhelimen sulkeiminen, lempielokuva ja kupillinen kuumaa teetä saavat olon nopeasti rentoutumaan.
Suhteet
yli 5 vuotta sitten
Kun keskittyy hetkeen, rauhoittuvat ajatukset kuin itsestään.
Terveys ja hyvinvointi
yli 5 vuotta sitten