Kuva: Shutterstock

Äidin rehellinen paljastus sai ristiriitaisen vastaanoton - hyväksyttävää vai ei?

04.04.2019 19:45 - Reija Saarinen

Äiti kertoi sosiaalisessa mediassa, että pitää toisesta pojastaan toista enemmän.

Kahden lapsen äiti kyselee keskustelupalstalta, onko normaalia, että hänellä on lapsissaan selkeä suosikki. Hänen mukaansa, hän tulee selvästi paremmin toimeen toisen lapsen kanssa, isä taas toisen.

"Minua hävettää myöntää, mutta minulla todella on lempilapsi. Minulla on siis kaksi lasta. Vanhemman kanssa minulla on ollut aina jotenkin hankalaa. Hän on todella itsepäinen ja minun on vaikea saada häneen yhteyttä. Miestäni sen sijaan on siunattu hyvillä hermoilla ja hän tuleekin pojan kanssa hyvin toimeen.

Nuoremman kanssa sen sijaan vietän paljon mieluummin itse aikaa. Minusta tuntuu, että meillä vain on parempi side keskenämme.

Yritän muuttaa ajatusmaailmaani ja teen paljon asioita vanhemman pojan kanssa kahdestaan. En haluaisi olla tällainen, sillä oma äitini oli. Miten on, onko kenelläkään muulla tullut eteen vastaavia tunteita."

Kirjoituksen alle on tullut monenlaisia kommentteja. Osa on äidin puolella, osa taas kummastelee kovaan ääneen.

"Itse rakastan kahta vanhinta lastani ehkä hieman muita enemmän."

"Minusta tämä on ihan luonnollista."

"Minusta tämä on todella pelottavaa, että ajattelet noin."

"Minun käy lastasi sääliksi."

Millaisia ajatuksia tarina sinussa herättää?

Lue myös: Artisti piirtää herkkiä kuvia perhe-elämästään, somessa ihastellaan - "Saat minut kyyneliin"

Lue myös: Innostuiko perhe liikaa tyttären ensimmäisistä kuukautisista? Nettiin kuvia "juhlista"

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat