Kuva: Shutterstock

Lupaukset, jotka lujittavat parisuhdetta hetkessä - ovatko jo osa omaa arkeanne?

02.06.2020 18:45 - Emmi Moilanen

Kumppanusten olisi hyvä luvata toisilleen esimerkiksi se, että riitoja pyritään käymään rakentavassa hengessä, joka vie kohti yhteistä päämäärää.

Kirjoitimme aikaisemmin parisuhteen kulmakivistä, jotka toteutuessaan paljastavat suhteen olevan hyvinkin vakaalla pohjalla. Lisää aiheesta pääset lukemaan täältä.

On olemassa myös lupauksia, joihin sitoutuessaan kumppanukset vahvistavat parisuhdettaan huomattavasti. Your Tango teki listauksen tällaisista lupauksista, ja voit lukea niistä parhaimmat alta.

Oletteko jo luvanneet toisillenne nämä?

1. Lupaan puhua sinulle aina totta, vaikka joskus totuuden kertominen pelottaisikin.

2. Lupaan olla aidosti läsnä ja huomioida sinut sillä tavoin, että tunnet aina tulevasi kuulluksi.

3. Lupaan olla tukenasi ja kannustaa sinua eteenpäin unelmiesi tavoittelussa.

4. Lupaan, että yritän tehdä selvyyden omien menneisyyden haamujeni kanssa, jotta ne eivät rasittaisi parisuhdettamme turhaan.

5. Lupaan, että pyrin ratkomaan riidat kompromissein niin, että pysymme vaikeillakin hetkillä tiiminä, jolla on yhteinen päämäärä.

6. Lupaan hyväksyä sinut juuri sellaisena kuin olet, epävarmuuksiasi ja tunteitasi vähättelemättä.

7. Lupaan panostaa täysillä parisuhteemme hyvinvointiin.

8. Lupaan vaalia yhteistä laatuaikaa ilman puhelimia tai muita häiriötekijöitä.

9. Lupaan pysyä avoimena ja päästää sinut näkemään myös herkimmät puoleni.

10. Lupaan pyrkiväni aina siihen, että olosi tuntuu turvalliselta ja rakastetulta.

Lisää lupauksista voit lukea täältä.

Lue myös: Rakkaus muuttaa ihmistä viidellä eri tapaa – huomaatko piirteet itsessäsi?

Lue myös: Teinien seurustelusta yllättävä tutkimustulos - jos ei seurustele, on onnellisempi

Lähde: Your Tango

Kilpailut

Uusimmat