Kuva: Shutterstock

3 varoitusmerkkiä, joista tunnistat, oletko ajautunut laastarisuhteeseen

01.04.2023 14:15 - Sanni Seppä

Laastarisuhde solmitaan yleensä nopeasti edellisen parisuhteen tultua päätökseensä.

Kun takana on tuore ero, voi suoraan uuteen suhteeseen hyppääminen tuntua helpottavalta ja hyvältä ratkaisulta. Laastarisuhde kuitenkin harvemmin kehittyy miksikään vakavammaksi, sillä usein toisella osapuolella on vielä selvittämättömiä tunteita itsensä kanssa. Suhde voi muotoutua epäreiluksi etenkin sille osapuolelle, jolla olisi mielessä rakentaa suhteesta jotain pysyvämpääkin. Listasimme kolme merkkiä, joista tunnistat, oletko ajautunut laastarisuhteeseen. 

1. Suoraan syvään päätyyn 

Haluaako uusi kumppanisi hypätä kanssasi heti syvään päätyyn? Kyseessä voi olla laastarisuhde.  

- Erittäin nopea siirtyminen uuteen suhteeseen ja intensiivinen alku on yksi klassinen laastarisuhteen merkki, kertoo seksuaaliterapeutti Kendra Capalbo.  

Kannattaa miettiä, kuinka paljon olette oikeasti henkisesti yhteydessä toisiinne? Todellisen henkisen yhteyden rakentaminen vie aikaa ja voi olla, että intensiivisyytenne perustuu enemmänkin fyysiseen himoon ja siihen, että toinen osapuoli yrittää tuoreen eronsa jälkeen etsiä korviketta erossa menetetylle läheisyydelle.

2. Tuore ero takana

Jos uusi kumppanisi on juuri eronnut ja hän haluaa silti sydän särkyneenä aloittaa kanssasi uuden parisuhteen, kannattaa miettiä kaksi kertaa. Mikäli eroa on kuitenkin työstetty jo pidemmän aikaa ja henkistä työtä eron suhteen on tehty pitkään, on tällöin tietenkin eri asia aloittaa seurustelu.

Mikäli uusi kumppani on juuri eronnut, voi olla hyvä kysyä, milloin ja millaisissa merkeissä se oikein tapahtui.

3. Ex-kumppani herättää voimakkaita tunteita

Voimakkaat tunteet entistä kumppania kohtaan voivat olla varoitusmerkki laastarisuhteesta. Olivat tunteet sitten rakkautta tai jopa vihaa, eivät liian tuliset tunteet ex-kumppania kohtaan usein ole kovin hedelmällinen perusta rakentaa uusia suhteita. Kun entisestä parisuhteesta on päässyt oikeasti siirtymään eteenpäin, ei ex-kumppani enää herätä niin voimakkaita tunnereaktioita ja uuden ihmissuhteen rakentamisesta tulee mahdollista. 

Lue myös: 4 hälytysmerkkiä, joista tunnistat, että olet jumissa "situationshipissä"

Lue myös: 5 merkkiä, joista tunnistat, onko kumppanisi rakastunut sinuun

Lähde: Women's Health

Kilpailut

Uusimmat