Suomalaisten äidinmaito on vuosi vuodelta puhtaampaa

06.06.2013 15:27 -

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan ympäristömyrkkyjen jäämien määrä äidinmaidoissa on vähentynyt jo 25 vuoden ajan.

Jos tarkastellaan viimeisintä viittä vuotta, dioksiinien ja PCB-yhdisteiden pitoisuudet ovat vähentyneet äidinmaidoissa viidenneksen ja bromattujen tulentorjuntakemikaalien pitoisuudet ovat puolittuneet.

Ympäristömyrkkyjen määrää äidinmaidossa on selvitetty useiden vuosien ajan, sillä pieni vauva altistuu kokonsa vuoksi myrkyille selvästi aikuisia enemmän. Ero on jopa kaksikymmentäkertainen.

Tiedot kerätään eri puolilta Suomea kerätyistä äidinmaidon näytteistä.

THL:n tekemät selvitykset osoittavat, että tutkittujen ympäristömyrkkyjen pitoisuudet ympäristössä ja ravinnossa ovat vähentyneet ja edelleen vähenemässä. Suomalaisten suurin altistumislähde näille ympäristömyrkyille on Itämeren rasvainen kala ja kalatuotteet.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Kilpailut

Uusimmat