Tuore tutkimustulos paljastaa: kuorolaulaminen ehkäisee sydänsairauksia

10.07.2013 07:30 -

Uusi ruotsalaistutkimus tuo positiivisia uutisia kuorolaulamisen innokkaille harrastajille.

Göteborgin yliopiston tutkija Björn Vickhoff keräsi viisitoista laulajaa kokoon ja käski heitä tekemään erilaisia yhtenäisiä lauluharjoituksia. Ryhmän äännähtely koostui monotonisesta hyräilystä, meditatiivisista mantroista ja perinteisistä kristillisistä virsistä, jonka aikana Vickhoffin vetämä ryhmä seurasi jokaisen osallistujan elintoimintoja.

Tutkijaryhmä havaitsi, että osallistujien sydänten syke yhtenäistyi ja jopa parantui, kun he lauloivat tuttuja lauluja, joiden rakenteen jokainen tiesi tarkalleen. Vickhoffin mukaan tämänkaltainen harrastetoiminta voisi auttaa ihmisiä, jotka kärsivät matalan pulssin aiheuttamasta korkeasta verenpaineesta.

- Kuorolaulun terveydellisiä hyötyjä ei ole koskaan ennen tutkittu. Sydänvaivojen lieventämisen lisäksi kuorolaulun hyötyjä voi verrata erilaisiin rentouttaviin hengitysharjoituksiin, joita esimerkiksi joogassa harrastetaan, Vickhoff painottaa.

Lähde: NewScientist

Kilpailut

Uusimmat