Minä vuodenaikana olet syntynyt? Vaikuttaa vastustuskykyysi

04.11.2015 09:41 - Eeva Rajala

Oletko miettinyt, miksi tietyt terveysongelmat iskevät sinuun helpommin? Syy voi olla ajankohdassa, jolloin synnyit.

Näyttää siltä, että vuodenaika vaikuttaa syntyvän lapsen loppuelämään. Ainakin jos on Men's Health -lehden analysointiin uskominen. Lehti on tutkinut erilaisia tutkimuksia, jossa syntymävuodenaika yhdistetään lapsen tulevaan terveyteen.

Keväällä syntyneet

Viime vuonna tehdyn ja International Journal of Cancer -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan maalis- ja toukokuun välisenä aikana syntyneillä oli 25 prosenttia suurempi todennäköisyys sairastua myöhemmin non-Hodgkinin lymfoomaan kuin niillä, jotka olivat syntyneet syksyn kuukausina. Kyseessä on toinen kahdesta imusolmukesyövän suurimmasta päätyypistä ja on samalla Suomessa yleisin imukudoksen syöpä. 

Kevään lapsilla voi olla myös vastustuskyvyn kanssa huolia. BMC Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan autoimmuunisairauksien esiintyminen on korkeimmillaan niillä, jotka ovat syntyneet huhtikuussa. Alhaisin riski autoimmuunisairauksille näytti olevan lokakuussa syntyneillä.

Keväällä syntyvillä myös melanoomariski on suurempi kuin esimerkiksi syksyllä syntyvillä. International Journal of Epidemiology -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan keväällä syntyneillä oli 21 prosenttia suurempi todennäköisyys sairastua melanoomaan 30-vuotiaina kuin niillä, jotka ovat syntyneet syksyllä. Tutkijoiden mukaan kevätvauvat saattavat altistua suuremmille UV-säteilyannoksille ensimmäisten kuukausien aikana.

Kesällä syntyneet

Vuonna 2010 tehdyn unkarilaistutkimuksen mukaan myöhään keväällä syntyneillä on suurempi itsemurhariski kuin muina aikoina syntyneillä. Tutkimuksessa selvisi, että heinäkuussa syntyneillä oli lähes 14 prosenttia suurempi itsemurhariski kuin joulukuussa syntyneillä, joilla oli puolestaan alin itsemurhariski. Tutkijat eivät osaa täysin selittää tutkimustuloksia, mutta itsemurhariskin kasvaminen saattaa johtua monimutkaisesta syntymäkuukauden ja lukuisten aivojen välittäjäaineiden vuorovaikutuksesta.

Kesällä syntyneet ovat myös suuremmalla todennäköisyydellä likinäköisiä. Brittitutkimuksen mukaan kesäkuukausina syntyneillä on 17 prosenttia suurempi todennäköisyys likinäköisyyteen kuin talvella syntyneillä. Tutkijoiden mukaan tämä selittynee syntymäpainon ja esimerkiksi ulkolämpötilan muutoksilla, jotka kummatkin ovat yhteydessä eri vuodenaikoihin.

Kesällä syntyneillä mieliala näyttää myös vaihtelevan useammin kuin muilla. Eurooppalaistutkimuksen mukaan kesällä syntyneet kärsivät enemmän mielialanvaihteluista kuin talvella syntyneet. Yhtenä syynä tähän pidetään aivojen välittäjäaineiden toimintaa, johon syntymävuodenaikana saattaa vaikuttaa.

Syksyllä syntyneet

Syksyllä syntyneillä lapsilla on Allergy-lehdessä julkaistun tutkimusten mukaan 30 - 90 prosenttia suurempi riski saada maito-, muna- tai pähkinäallergia kuin niillä, jotka ovat syntyneet muina vuodenaikoina. Yhtenä todennäköisenä syynä pidetään D-vitamiinin puutetta.

Syksyn lapsilla myös astma näyttää olevan yleisempää. Vuonna 2013 tehdyn taiwanilaistutkimuksen mukaan syksyllä syntyneillä lapsilla oli 13 prosenttia suurempi todennäköisyys saada astma kuin keväällä syntyneillä lapsilla. Tutkijoiden mukaan syynä tähän voi olla kylmälle ilmalle altistuminen ensimmäisten elinkuukausien aikana.

Talvella syntyneet

Talvella syntyneet lapset näyttävät olevan muita epäonnisempia sosioekonomisesti. Amerikkalaisen Notre Dame -yliopiston tutkimuksen mukaan äidit, jotka synnyttävät talvella, ovat todennäköisemmin naimattomia ja vähemmän koulutettuja. Tutkijoiden mukaan vauraammat ja paremman koulutuksen saaneet naiset voivat vapaammin päättää ja ajoittaa paremmin lapsenteon.

Tuoreen saksalaistutkimuksessa tutkittiin talvikuukausina syntyneitä miehiä. Selvisi, että marraskuun ja tammikuun välisenä aikana syntyneet miehet olivat suuremmalla todennäköisyydellä vasenkätisiä kuin muina vuodenaikoina syntyneet. Syynä tähän näyttää olevan testosteroni.



Lähde: Men's Health

Kilpailut

Uusimmat