Haluatko olla arjen tehonainen? Järjestä elämäsi kolmella vinkillä

12.05.2016 08:49 - Emma Ylistalo

Pienetkin asiat vaikuttavat suuresti tehokkuuteen arjen touhun ja kiireen keskellä.

Tuntuuko sinusta välillä, että työpäiväsi kuluu turhan nopeasti, etkä saa millään aikaiseksi kaikkea, mitä sinun oli tarkoitus? Lue alta kolme asiaa, joiden avulla saat lisättyä tuotteliaisuutta ja näin ollen saat myös enemmän aikaiseksi

1. Järjestä tilasi

Ensin etsit oikeaa paperia muiden joukosta, sitten avaimiasi -kuulostaako tutulta? On hankalaa olla tehokas, jos jää koko ajan tutkimaan jotain pöydällään olevaa tai joutuu käyttämään aikaansa hukkuneiden tavaroiden etsimiseksi.

Luo kotiisi paikka, jossa säilytät kaiken oleellisen, mitä tarvitset kotoa lähtiessäsi. Voit myös jättää samaan paikkaan muistilapun, jos sinulla on jotain erityistä, jota tarvitset mukaasi. Näin saat suunnattua ajatuksesi tärkeisiin asioihin.

2. Karsi

Olet luultavasti kuullut tämän aikaisemminkin, mutta kaikki ylimääräinen tavara vie tilaa kotisi lisäksi myös mielestäsi. Karsi siis ylimääräisestä tavarasta. Muista myös, että jonkin tavaran pois heittäminen ei tarkoita, ettetkö arvostaisi sitä, mitä se on antanut sinulle.

 

Jos esimerkiksi kaverisi on lähettänyt sinulle ihanan kortin, sinun ei tarvitse säilyttää sitä vuosia. Ilo kortin saamisesta ei silti häviä ja halutessasi voit vaikka ottaa siitä kuvan puhelimeesi ennen pois heittämistä. Hyvä sääntö on, että jos et ole käyttänyt tavaraa vuoteen, se joutaa pois.

3. Valitse kolme tärkeintä

Mieti työpäivän aluksi, mitkä ovat kolme tärkeintä asiaa, jotka sinun tulee saada valmiiksi päivän aikana. Voit miettiä nämä tehtävät sen avulla, mitkä auttavat sinua eteenpäin suuremmassa tavoitteessasi. Jos määrä kuulostaa sinusta pieneltä, se ei haittaa, sillä kun olet saanut suoritettua kolme pientä tehtävää, saat myös hyvän alun kaikelle muulle.

Täydennä joka aamu lause: "jos vain saan nämä kolme asiaa tehtyä, olen tyytyväinen siihen, mitä olen saanut tänään aikaiseksi".

Lähde: Mind Body Green

Kilpailut

Uusimmat