Kuva: Fotolia

Auttaa laihtumaan, tekee onnelliseksi - 5 loistavaa syytä juoda lasillinen punaviiniä

26.05.2016 15:15 - Tiina Svensk

Olet varmasti ansainnut viinilasillisen pitkän työpäivän jälkeen.

Meistä useimmat haluavat varmasti istua silloin tällöin punaviini lasillisen äärellä raskaan työpäivän päätteeksi. Lasillisen terveyshyötyjä tutkitaan jatkuvasti, ja punaviinin uskotaan auttavan jopa akneen ja suojaavan vakavilta sairauksilta - joten itsensä palkitseminen lasillisella tuntuu jopa järkevältä.

Pop Sugar -sivusto listasi viisi hyvää syytä, miksi punaviiniä kannattaa nauttia lasillinen - vaikka heti tänään:

Punaviini on hyväksi sydämellesi

Punaviinin sisältämät flavonoidit ennaltaehkäivät sydänsairauksia alentamalla LDL-kolesterolitasoja, ja lisää samalla hyvän kolesterolin määrää kehossa. Punaviineistä etenkin Cabernet Sauvignon sisältää paljon flavonoideja.

Auttaa masennukseen

Liiallinen alkoholinkäyttö yhdistetään mahdollisiin mielenterveysongelmiin, mutta kohtuullinen käyttö saattaa auttaa masennukseen ja alakuloon. Pop Sugar kertoo, että hiljattain suoritetun tutkimuksen mukaan henkilöt, jotka nauttivat lasillisen viikossa olivat onnellisempia kuin he, jotka eivät juoneet lainkaan tai käyttivät alkoholia suuria määriä.

Tekee hyvää ruuansulatukselle

Ruuansulatuksesta huolehteminen on tärkeää koko kehon hyvinvoinnille, sillä suoliston hyvinvointi näkyy kokonaisvaltaisesti: olosi on parempi, ihosi voi hyvin ja mielialasi kohenee. Toimivaa ruuansulatusta voi auttaa lasillisella punaviiniä, sillä punaviini lisää hyvien bakteerien määrää suolistossa.

Voi auttaa rasvanpoltossa

Tuoreen tutkimuksen mukaan punaviinin sisältämä resveratroli vaikuttaa kehon rasvaan hyvin myönteisellä tavalla: viinin ainesosat estävät rasvasoluja kehittymästä, ja tutkijat ovat huomanneet tämän ominaisuuden vasta hiljattain. Sen vuoksi punaviiniä tutkitaan jatkuvasti lisää, sillä ainesosat voivat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa laihdutuksessa.

Kehität muistiasi

Punaviini voi auttaa sinua suojaamaan muistiasi ja ennaltaehkäistä Alzheimerin tautia, sillä se sisältää runsaasi polyfenoleja. Polyfenoleja löytyy myös teestä, pähkinöistä, marjoista ja kaakaosta.

Lue myös: Horoskooppimerkkisi kertoo, mikä viini sinulle sopiii parhaiten - katso

Lähde: Pop Sugar

Kilpailut

Uusimmat