Kuva: Fotolia

Naisen persoonallisuudella on vaikutusta siihen, kuinka usein pariskunta harrastaa seksiä

26.05.2016 17:15 - Emma Ylistalo

Tuoreen tutkimuksen mukaan persoonallisuudella on vaikutuksia myös tyytyväisyyteen makuuhuoneen puolella.

Tuoreen Floridan yliopiston tutkimuksen mukaan naisen persoonallisuudella on suuri vaikutus siihen, kuinka usein pariskunta harrastaa seksiä. Tyytyväisyydessä seksiin taas on osansa molempien luonteella. 

Tutkijat pyysivät hieman alle kolmeasataa juuri naimisiinmennyttä heteroseksuaalia pariskuntaa pitämään päiväkirjaa kahden viikon ajan. Päiväkirjaan heidän tuli merkitä milloin he harrastivat seksiä ja kuinka tyytyväisiä he olivat siihen. Jokainen osallistuja teki myös persoonallisuustestin, jossa tutkittiin viittä asiaa: tunnollisuutta, suostuvaisuutta, avoimuutta, neuroottisuutta ja ulospäinsuuntautuneisuutta.

Kahden viikon aikana pariskunnat harrastivat seksiä keskimäärin kolmesta neljään kertaa. Tutkijat kuitenkin huomasivat, että ne naiset, jotka olivat persoonaltaan avoimia ja suostuvaisia harrastivat enemmän seksiä. Miesten persoonallisuudella taas ei ollut yhteyttä siihen, kuinka usein pariskunta harrasti seksiä.

Tutkijoiden mukaan aikaisemmat tutkimukset ovat todistaneet, että miehet haluavat seksiä naisia enemmän, joten naiset vaikuttavat suuresti siihen, kuinka usein seksiä harrastetaan.

Persoonallisuus vaikutti tyytyväisyyteen

Mutta kun kyse oli tyytyväisyydestä seksiin, pariskunnan molempien osapuolten persoonallisuudella oli vaikutusta. Sekä miehet, että naiset, jotka olivat persoonaltaan neuroottisia, olivat tyytymättömämpiä seksiin. Kummallista oli, että miehet, jotka olivat persoonallisuustestin mukaan avoimia, olivat seksuaalisesti tyytymättömämpiä. Avoimilla naisilla asia taas oli päinvastoin.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että tutkimusaika oli lyhyt ja että se tehtiin kuherruskuukauden aikana, joten tutkimustulokset eivät varmasti päde kaikkiin pariskuntiin.

Lähde: Women's Health

Lue myös: Kuinka monta kertaa kuussa harrastat seksiä? Katso, mihin ryhmään suomalaisia kuulut

Kilpailut

Uusimmat