Kuva: Fotolia

Etkö pidä urheilemisesta? Saatat olla muita älykkäämpi

08.08.2016 16:45 - Senni Loikala

Laiskuutta pidetään usein negatiivisena piirteenä, mutta tuore amerikkalaistutkimus paljasti velttoilusta yllättävän, positiivisen puolen.

Laiskat ihmiset saattavat olla muita älykkäämpiä, väitetään Journal of Health Psychology -lehdessä julkaistussa, amerikkalaisen yliopiston tekemässä tutkimuksessa. Siitä uutisoi myös Independent.

Tutkimukseen osallistui opiskelijoita, jotka jaettiin kahteen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat he, joille aktiivinen ajatustyö oli ominaista. Toiseen ryhmään laskettiin heidät, jotka eivät pähkäilleet elämänmenoa yhtä aktiivisesti.

Osallistujat käyttivät aktiivisuusrannekkeita viikon ajan. Näin tutkijat saivat tietää, kuinka paljon osallistujat liikkuivat tutkimusaikana. Tulokset osoittivat yhteyden paikallaanolon ja korkeamman älykkyysosamäärän välillä.

Reaktiot tylsyyteen kertovat älykkyydestä

Tutkijat arvelevat, että tulokset saattavat selittyä teorialla siitä, että korkean älykkyysosamäärän omaavat ihmiset tylsistyvät helposti ja korjatakseen tilanteen, he hankkivat viihdykettä ajattelemalla. Toiset puolestaan pyrkivät eroon tylsyydestä hankkimalla ulkoisia virikkeitä ja harrastamalla esimerkiksi liikuntaa.

Jos et jaksa aina juosta paikasta toiseen ja puhkua tiuhaan kuntosalilla, voit lohduttautua sillä, että ainakin tämän tutkimuksen mukaan saatat olla keskivertoa älykkäämpi. Toki kannattaa muistaa, että riittävä liikunta edistää terveyttäsi, joten huhkimista ei silti ole viisasta myöskään kammoksua.

Lähde: Independent

Lue myös: Haluaisitko aina nukkua myöhään? Saatat olla keskivertoa älykkäämpi 

Lue myös: Juot alkoholia usein, olet pitkä - tietyt seikat paljastavat, oletko keskivertoa älykkäämpi

Lue myös: Blondit ovatkin muita viisaampia! Päihittävät kaikki älykkyystestissä

Kilpailut

Uusimmat