Kuva: Shutterstock

Kärsitkö aina kylmistä sormista? Voit sairastaa oireyhtymää tietämättäsi

08.11.2018 19:45 - Katariina Auvinen

Melkein jokainen meistä tietää ihmisen, jonka sormet ovat aina kylmät.

Jokainen meistä tuntee ihmisen, jonka sormet ovat aina kylmät. Yleensä se kertoo siitä, että ääreisverenkierto on huono, mutta voit myös tietämättäsi sairastaa valkosormisuutta, joka tunnetaan myös Raynaudsin oireyhtymänä. 

Valkosormisuudessa yksi tai useampi sormi tai varvas muuttuu kylmässä vitivalkoiseksi, koska verisuonet supistuvat epänormaalin voimakkaasti. Oireyhtymä on yleinen erityisesti nuorilla naisilla ja siitä kärsii jopa joka viidennes. Valkosormisuus on kiusallinen vaiva, mutta vaaraton, eikä sen syntymekanismia tunneta. 

Valkosormisuudesta tiedetään, että esimerkiksi stressi sekä perintötekijät saattavat altistaa sen synnylle. Jotkut kokevat valkosormisuutta esimerkiksi uimassa tai kostealla ilmalla. Kun iho alkaa lämpenemään, se muuttuu ensin sinertäväksi ja sen jälkeen punertavaksi. 

Aikuisena alkanut valkosormisuus voi kieliä jostain muusta sairaudesta, joten lääkärikäynti on paikallaan.

Oireyhtymää ei voi parantaa, mutta sitä voidaan ehkäistä muun muassa huolehtimalla lämpimästä vaatetuksesta. 

Lue myös: Kärsitkö kylmästä nenästä? Saatat rehkiä liikaa

Lähde: Health & Terveyskirjasto 

Kilpailut

Uusimmat