Kuva: Shutterstock

Hartiat aina jumissa? Taltuta kipu helppojen venytysten avulla

21.01.2019 12:15 - Emmi Moilanen

Joogasta tutut venytykset parantavat myös ryhtiä, joka puolestaan ehkäisee hartiakipujen syntymistä.

Jumissa oleva niskan ja hartioiden alue on yleinen vaiva, sillä työskentely tietokoneen ääressä, älypuhelimen tuijottaminen ja jopa huonossa asennossa nukkuminen altistavat lihasten kipeytymiselle.

Popsugar-sivusto kysyi joogaohjaaja Kajuan Douglasilta parhaimmat venytykset hartiakivun lievittämiseen. Pääset lukemaan ohjeet liikkeisiin alta.

Kobra

Asetu makaamaan lattialle vatsallesi ja varmista, että jalkasi ovat hartioiden leveydellä.

Taivuttaessasi ylävartaloa taaksepäin, voit avustaa liikettä käsilläsi. Varmista kuitenkin, että lantio ja reidet pysyvät lattiaa vasten.

Pysy asennossa niin kauan, että ehdit hengittää syvään viisi kertaa. Avaa samalla rintakehää. Tämän jälkeen voit palata aloitusasentoon.

(kuva: Shutterstock)

Rangan kierto istuen

Pidä kuvan mukaista venytystä yllä niin kauan, että ehdit hengittää asennossa syvään viidestä kahdeksaan kertaan.

Tämän jälkeen toista samaa venytystä yhtä kauan myös toiselle puolelle.

(kuva: Shutterstock)

Locust-asento

Asetu makaamaan vatsallesi niin, että jalkasi ovat yhdessä.

Kun hengität sisään, nosta samalla jalkojasi, päätäsi ja ylävartaloasi poispäin lattiasta. Jos haluat, voit pitää taakse päin taivutetut kätesi tukena lattiassa.

Pysy asennossa 5-8 sisäänhengityksen ajan, jonka jälkeen palaa varovasti takaisin makuuasentoon.

(kuva: Shutterstock)

Kotka-asana

Pysy asanassa 5-8 sisäänhengityksen ajan.

Tämän jälkeen toista venytys toiselle puolelle niin, että vaihdat käsiesi ja jalkojesi asentoa.

(kuva: Shutterstock)

Lue myös: Kolmen liikkeen treeni muokkaa koko vartaloasi - vie aikaa vain 20 minuuttia

Lue myös: Näillä venytyksillä vältät aikuisiän yleisimmät vaivat

Lue myös: Ethän treenaa liian kovaa? Kehon 6 hälytysmerkkiä, joita kannattaa kuunnella

Lähde: Popsugar

Kilpailut

Uusimmat