Kuva: Shutterstock

Syötkö arkena kurinalaisesti ja herkuttelet viikonloppuisin? Ei kannattaisi

25.05.2019 11:15 - Karoliina Kotala - Luettu 598 kertaa

Herkuista pidättäytyminen arkena ja nautiskelu viikonloppuna ei ole terveysasiantuntijoiden mieleen.

Moni kieltäytyy kurinalaisesti herkuista viikonlopun, syöden niin sanotusti terveellisesti. Viikonloppuna taas kasvikset vaihtuvat herkkuihin, joita kuluukin melkoinen määrä. Terveysasiantuntija ja lääkäri Emilia Thompson kuitenkin varoittaa, ettei tapa ole optimaalinen terveyden kannalta.

Vaikka herkuttelu kohtuudella onkin hyvä ohjenuora, käy viikonloppuherkuttelussa usein niin, että kun kerrankin luvan kanssa saa herkutella, lähtee mopo käsistä ja kaloreita ja epäterveellistä ravintoa kertyy melkoisesti. Toisin sanoen painonpudotuksen kannalta tapa ei ole suotuisa, sillä arkipäivien aikana kertynyt kalorivaje kostautuu viikonlopun herkkuhimona. Jos haaveissa on karistaa kiloja, kannattaakin mieluummin syödä riittävästi monipuolista ruokaa arkenakin, niin herkkuhimo ei lähde käsistä viikonloppuna. Arkipäivät voivat myös tuntua vähintäänkin ankeilta, jos ne pitävät sisällään jatkuvaa herkuista kieltäytymistä.

Viikonloppuherkuttelun on todettu olevan huono ratkaisu myös vatsan hyvinvoinnin kannalta. Tuoreessa tutkimuksessa todettiin, ettei vatsan bakteeristo ollut sen terveempi niillä, jotka söivät arkena terveellisesti ja herkuttelivat vain viikonloppuisin verrattuna niihin, jotka söivät herkkuja joka päivä. Kerralla isojen määrien herkuttelun on todettu myös lisäävän tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Lähde: Women’s Health Magazine

Lue myös: Mihin aikaan päivästä herkuttelu lihottaa vähiten? Asiantuntija vastaa

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat